Kalastus alkaa ukkoutua
Kalastusharrastus ei ole hiipumassa, vakuuttaa Lauri Honkanen, joka oli tänään ohjaamassa Oulun Värtön rannassa järjestettyä kalastuspäivän tapahtumaa. Sen Honkanen kuitenkin on huomannut, ettei kalastamisen taito enää siirry isältä pojalle.
- Siitä näyttää jääneen yksi sukupolvi välistä pois, että voi sanoa, että taito on siirtynyt vaarilta pojalle, sanoo Honkanen.
Pohjois-Pohjanmaan vapaa-ajan kalastajissa itse aktiivisesti puuhaava Lauri Honkanen on nähnyt myös harrastuksen ukkoutumisen. Tilanne kalastajien joukossa on vähän sama kuin hirviporukoissakin. Nuoria kaivataan toimintaan mukaan.
- Kyllä niitä aikuisia ja nuoria näkyy tuolla rannoilla onkimassa tai heittelemässä virvelillä ,ettei itse harrastus ole hiipumassa.
Sade rokotti kalastuspäivän osallistujia
Oulussa kalastuspäivää vietettiin Värtön rannassa, johon kokoontui päivän aikana noin 230 nuorta onkimaan. Alun perin paikalle oli tulossa kolmisen sataa onkijaa, mutta kolea tihkusade verotti osanottaja määrää.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Tulipalon syttymissyytä ei vielä tiedetä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.