Kaleva: Fennovoiman rakennus lykkääntyy vuodella
Näillä näkymin voimalan rakennustyöt aloitetaan vuonna 2014. Aiemmin ilmoitetun aikataulun mukaan maanrakennustöiden oli määrä alkaa alkuvuodesta 2013.
Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakennustyöt Pyhäjoella siirtyvät vuodella eteenpäin, kertoo sanomalehti Kaleva.
Maanrakennustöiden aloittaminen siirtyy näin vuoteen 2014. Fennovoiman rakentamisjohtaja Timo Kallio kertoo Kalevassa, että laitostoimittajan valinta menee ensi vuoden alkupuolelle, jonka jälkeen laitostoimittajan kanssa sovitaan lopullisesta rakennusaikataulusta.
Aikaisemmin Fennovoima on ilmoittanut maanrakennustöiden alkavan Hanhikiven alueella alkuvuodesta 2013. Yhtiön mukaan kysymys ei ole töiden viivästymisestä, vaan aikataulun tarkentumisesta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
