Etelä-Karjala |

Kalkkia valuva katto kuntoon miljoonalla eurolla

Imatran kaupungintalon alakerran parkkipaikan katosta tippuva kalkkinen vesi aiotaan vihdoin laittaa kuriin. Kiusallisen ongelman syynä on Kansalaistorin vesieristeiden pettäminen.

Kalkkipitoista vettä tipuu Imatran kaupungintalon parkkipaikan katosta
Kalkkivettä tippuu parkkihallin katosta

Imatran kaupungintalon parkkipaikka aiotaan kunnostaa. Kaupungintalon ja sen vieressä olevan Kansalaistorin alakerrassa olevalle parkkipaikalle on jo vuosia tippunut katon läpi vaaleaa vettä. Veden joukossa on kalkkia, joka kovettuu kasaumiksi maahan ja aiheuttaa auton päälle tippuessaan vaikeasti poistettavia tahroja. Alussa ongelma oli  pienempi mutta vuosien mittaan se on lisääntynyt, kun rakenteet ovat heikentyneet. Tänä kesänä, kun vettä on satanut runsaasti, on ongelma ollut normaalia vaikeampi.

Esitys on, että noin miljoona euroa maksavan parkkihallin kunnostus toteutettaisiin ensi vuonna.

- Imatran Kaupungintalo on rakennettu 70-luvun alussa. Siihen aikaan nämä vesieristehuovat olivat kangasvahvisteisia. Ne eivät kestä niin pitkään kuin nämä nykyiset vesieristeet. Siellä joudutaan purkamaan rakenteet kantaviin rakenteisiin saakka ja uusimaan muun muassa vesieristeet, viemäröinnit, valaistuket, luettelee Imatran toimitilojen tilahallintopäällikkö Markku Salo.

Kalkkisesta vedestä on varoitettu kyltillä parkkipaikalla muutamia vuosia. Pysäköinti on ollut autoilijan omalla vastuulla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä