Kalkkunakuljetuksilla ei vieläkään selkeitä standardeja
Eviran kalkkunakuljetuksille antama ohjeistus ei määrittele yksityiskohtaisesti kuljetushäkkien kokoa. Kalkkunoita kuljetetaan teuraaksi ahtaissa oloissa.
Kalkkunoiden kuljetuksiin käytetyille häkeille ei vieläkään ole saatu määriteltyä minimikokoa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on antanut kalkkunateollisuuden kuljetuksille ohjeistuksen, mutta ohjeistus ei määrittele häkkien kokoa yksityiskohtaisesti.
Viranomaisohjeet pohjautuvat Euroopan komission linjaukseen. Eviran ylitarkastaja Jaana Mikkolan mukaan ohjeiden pitäisi taata linnuille liikkumatilaa.
- Riittäväksi tulkitaan se, että linnun pitää pystyä vaihtamaan asentoa, menemään makuulle ja korjaamaan jalkojen tai siipien virheasennot.
Mikkolan mukaan Eviralla ei ole edes toimivaltuuksia häkkien mittojen määrittelemiseen. Lintujen liikkumatilan arviointi jääkin tarkastuksia tekevien eläinlääkärien harteille.
Erikokoisilla kalkkunoilla samat häkit
Yle Uutiset kertoi kalkkunakuljetusten epäkohdista tämän vuoden tammikuussa. Tuolloin todettiin, että kalkkunakanoja ja niitä suurempikokoisia kalkkunakukkoja rahdataan teuraaksi samankokoisissa laatikoissa.
Jopa 90 senttimetriä korkeita kalkkunakukkoja pakattiin vain 40 senttimetriä korkeisiin laatikoihin. Kuljetukset saattavat kestää jopa 12 tuntia. Eviran eläinlääkärin mukaan eläimet kärsivät kuljetustavasta monin tavoin.
Turun hallinto-oikeus antoi jo vuonna 2007 kaksi päätöstä, jotka tarkoittivat käytännössä sitä, että kalkkunakukkojen kuljetus ei tapahdu eläinsuojelulain mukaisesti ja linnut pitäisi teurastaa pienempinä tai kuljettaa isommissa laatikoissa. Viime vuosina lintujen kokoa on kuitenkin vain kasvatettu.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmanin puistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
