Kalli: Eduskuntaryhmien johto koolle YLE-ratkaisun vuoksi
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on kutsunut eduskuntaryhmien puheenjohtajat koolle viestintäministerin YLE-ratkaisun vuoksi. Kalli haluaa, että eduskuntaryhmät miettisivät miten YLEn toimintaedellytykset turvataan. Myös vihreiden ryhmäjohto patistaa eduskuntaryhmiä jatkamaan.
Eduskuntaryhmien johtajat on kutsuttu koolle keskiviikoksi. Keskustan Timo Kalli miettii myös omaa esitystään YLEn toimintaedellytysten turvaamiseksi.
Kallin mukaan YLEn hallinto- ja rahoitusmallista keskusteltiin eduskuntaryhmien kesken vielä torstaiaamuna. Läsnä oli myös viestintäministeri Suvi Lindén (kok.). Kallin mukaan vielä aamulla sovittiin, että keskusteluja jatketaan ratkaisujen löytämiseksi hallinto- ja rahoitusmalliin.
- Me olemme eduskuntaryhmien puheenjohtajien ja viestintäministerin kanssa tätä asiaa miettineet aamulla. Tämä päätös yllätti meidät kaikki. Minusta päätös on kohtuuton Yleisradiota kohtaan.
Aamulla eduskuntaryhmien puheenjohtajien kokouksessa viestintäministeri Lindén ei ilmaissut, että aikoisi siirtää ratkaisujen teon seuraavalle hallitukselle.
Vihreiden Niinistö: Parlamentaarisen tuen puute tekosyy
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan yksi ministeri ei voi päättää, jätetäänkö puolueiden yhdessä harkitsema YLE-uudistus toteuttamatta. Niinistön mielestä on eduskuntaryhmien asia keskustella, miten uudistusta viedään eteenpäin.
- Ei ole yhden ministerin asema arvioida sitä, että jätetäänkö toteuttamatta kaikkien puolueiden yhdessä parlamentaarisessa komiteassa harkitsema uudistus. Ja näin ollen eduskuntaryhmät tulevat keskustelemaan asiasta myös, Ville Niinistö toteaa.
Niinistö oudoksuu viestintäministeri Suvi Lindénin väitettä, ettei uudistukselle ollut parlamentaarista tukea. Niinistö huomauttaa, että puolueilla on ollut erilaisia kantoja, mutta niitä on pyritty hiomaan myös oppositiopuolueiden kanssa.
- Kyllä Lindénin johtopäätös oli aika hurja. Kyllä se nyt on enemmänkin tekosyy.
Niinistö on haluton arvioimaan todellista syytä Lindénin vetäytymiselle, mutta hän epäilee, ettei Lindén ole saanut aikaiseksi itseään tyydyttävää mallia YLEn valvontaelimestä.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.