Kallioperän tutkiminen kismittää maanomistajia
Geologian tutkimuskeskus on saanut aiempaa enemmän yhteydenottoja maanomistajilta. Mineraalien etsintä on kuitenkin jokamiehenoikeuksien piirissä.
Geologian tutkimuskeskuksen toimialapäällikkö Erkki Luukkonen epäilee, että suomalaisiin on iskenyt kaivospelko. Kaivosmineraalien etsinnän saa aloittaa jokamiehen oikeudella ja maasta saa kaivaa sitä vahingoittamatta näytteitä.
Maanomistajan on pidettävä itse huolta oikeuksistaan ja maan väärinkäytöstä on oltava näyttöä.
Keskisessä Suomessa kallioperätutkimukset kultaesiintymien varalta ovat käynnistyneet Toivakan ja Kangasniemen rajalla. Myöhemmin tänä kesänä tutkimukset laajenevat Joutsaan, Laukaaseen ja Jyväskylään.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Jämsä kaavoittaa satoja lomamökkejä Himokseen
Jämsä on kaavoittamassa yli kaksi sataa lomamökkitonttia Himoksen kupeeseen. Mökkitonttien lisäksi alueelle tulee 20 omakotitonttia.
Koulujen korjausrahat eivät riitä
Keski-Suomen liiton mukaan koulujen sisäilmakorjauksiin on varattu liian vähän valtion rahaa. Liitto katsoo, että valtionapuja pitäisi lisätä välittömästi.
Sininentie on kurjassa kunnossa
Viitasaarella on sydämistytty Sinisentien huonoon kuntoon. Myös se kismittää, että tie on naapurimaakunnissa paljon paremmassa kunnossa.
"Suomen hyttyset kuin lintuja"
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan puiden istuttamista Laukaassa. Kongolainen Rukikiza oli tilaisuudesta innostunut, vaikka hyttyset häntä hieman pelottavatkin.
Sananen: Nuoruus ja takuu
Hallitus tekee kaikkensa. Nuorisotakuu-termin keksiminen oli jo suuri ponnistus. Siitä väliaploodit. Nyt kesälomalle!
Venäläiset ostivat pelättyä vähemmän kiinteistöjä
Venäläiset ovat ostaneet Keski-Suomesta 2000-luvulla vain vajaat sata kiinteistöä. Vuosina 2000-2011 venäläisten ostamien kiinteistöjen osuudesta 0,2 prosenttia oli kesämökkejä.
Sota jättiputkia vastaan jatkuu Keski-Suomessa
Erityisen haitalliseksi luokitellut jättiputket on määrä hävittää Suomesta kokonaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Keski-Suomessa on tähän mennessä ilmoitettu satoja jättiputkien kasvupaikkoja.
Nokkonen ei suuta polta
Kunnon kulinaristi kulkee juuri tähän vuodenaikaan katse tiukasti maassa. Koriin voi poimia monenlaisia kasveja kotikeittiössä hyödynnettäväksi, yksi tunnetuimmista villivihanneksista lienee nokkonen.
Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille taas kesäpäivystystä
Jyväskylässä järjestetään jälleen kesäpäivystystä ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille neljättä kertaa. Päivystys alkaa heti koulujen päätyttyä.
