Kalloskannaus on uusinta tunnistusteknologiaa
Espanjalaistutkijat ovat kehittäneet uuden keinon vainajien tunnistamiseen. 3D-skannausta hyödyntävä ohjelma on ostettu jo muun muassa Meksikoon, jossa taistellaan rajua huumesotaa.
Espanjassa tietokonespesialistit ovat kehittäneet 3D-kalloskannerin, jonka avulla on mahdollista tunnistaa vainajia sen jälkeenkin, kun DNA- ja sormenjälkitunnistus on jo käynyt mahdottomaksi. Granadan yliopiston tutkijoiden mukaan laite voi osoittautua korvaamattomaksi esimerkiksi suurten luonnonkatastrofien uhrien tunnistamisessa.
Käsivarakameran avulla toimiva skanneri kantaa nimeä Face2Skull. Face2Skull perustuu oikeuslääketieteelliseen tunnistustekniikkaan, jossa kallosta ja kasvoista luodaan päällekkäiskuva. Ohjelma luo kameralla eri suunnista otetuista kuvista 3D-mallin, jota verrataan kadonneiden ihmisten valokuviin. Ohjelma tunnistaa kallon 3D-mallin ja valokuvan yhtäläisyydet, joten vainajien tunnistaminen on aiempaa helpompaa ja halvempaa.
Kehittäjiensä mukaan ohjelma kykenee tunnistamaan vähintään 85 prosenttia tapauksista. Esimerkiksi Meksikon poliisi on jo tehnyt sopimuksen ohjelman käytöstä huumesodan tuhansien uhrien tunnistamiseksi.
