Kotimaa |

Kalojen kiihdytyskaista käyttöön

Isohaaran toinen kalatie otetaan käyttöön juhannuksen jälkeen. Vesivoimalaitoksen yhteydessä olevan kalatien automatiikkaa ja raja-arvoja testataan vielä tämä viikko.

Isohaaran kalatien testaus alkoi.
Isohaaran toinen kalatie on testausvaiheessa. Kuva: Yle / Risto Koskinen

Kemijoen toista kalatietä testataan parhaillaan. Lapin Ely-keskuksen suunnittelija Jukka Viitala arvioi, että kalatie otetaan käyttöön heti juhannuksen jälkeen.

Rakennetulla kalatiellä pyritään ohjaamaan lohia ja meritaimenia ylemmäs Kemijokeen. Viitala kertoo, että kalat houkutellaan väylän suuaukolle voimakkaiden virtausten avulla.

- Meidän pitää saada kalatiestä tuleva virtaus niin voimakkaaksi ja kohdalleen, että se leikkaa tavallaan kalan nousulinjan ja sillä on mahdollisuus aistia kalatiestä tuleva virtaus.

Viitalan mukaan on myös selvitettävä mihin aikaan ja minkälaisia määriä kalaa tulee.

Kalatie on niinkuin omakotitalo, rakennelma, jota rakennetaan koko elinikä ja haetaan aina sitä parempaa ja parempaa.

- Jukka Viitala

- Meidän pitää miettiä täytyykö veden nousukertoja tihentää vai riittääkö pari kolme kertaa päivässä.

Viitala toivoo, että tulevaisuudessa kalatien kautta kulkee 10 000 kalaa vuodessa.

- Toivotaan että alkuvaiheessa asetetut oletukset ja tavoitteet täyttyy. Kyllähän kalatie on niinkuin omakotitalo, sellainen rakennelma, jota rakennetaan koko elinikä ja haetaan aina sitä parempaa ja parempaa, kuvailee Viitala.

 

Haastava projekti

Kalatien rakentaminen myöhästyi muutaman kuukauden alkuperäisestä aikataulusta muun muassa louhinnassa eteen tulleen rikkokallion vuoksi.

Viitala kiittää työntekijöitä ja on tyytyväinen kalatien rakennusurakkaan

- Täytyy nostaa hattua työmiehille. Kun veteen rakennetaan niin pitää ottaa huomioon muun muassa voimalaitoksen käyttö ja sähköntuotannon tuomat rajat. Pitää olla monta asiaa tiedossa ja nimenomaan kärsivällisyyttä.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Mix

Ilmoita asiattomasta kommentista

No.. joskus kalastaneena. Näin silloin useaan otteeseen, kun kalat nousivat "helpointa" reittiä ja kun virtaus oli pienimmillään. Asiaa kannattaisi pohtia.

Tosin nousee ne joka tapauksessa...vietti vetää :)

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä