Kotimaa |

Kaloreita ei enää pelätä - kevyttuotteiden myynti laskee

Lähes rasvattomat juustot ja kevytlevitteet eivät enää myy entiseen tahtiin, kun taas voin myynti on lähtenyt vuosikymmenien syöksyn jälkeen selvään nousuun. Ihmisiä kiinnostaa nyt elintarvikkeiden maku ja aitous, ja kalorien sijasta vältetään keinotekoisuutta.

Valkotakkinen nainen työskentelee ruokalaboratoriossa.
Valion tuotekehittelyosastolla pohditaan kuumeisesti, mitä kuluttaja haluaa tulevaisuudessa. Kuva: YLE

Valiolta kerrotaan, että etenkin kevyt juustojen ja -ravintorasvojen myynti on vähentynyt.

- On palattu perinteisempiin tuotteisiin. Voin kulutus on laskenut tuolta 1960-luvulta lähtien, ja nyt taitaa olla ensimmäinen vuosi, kun se lähti kasvuun, sanoo tulosyksikön johtaja Reima Luomala Valiolta.

Suomalaisten kulutustottumusten muutos näkyy myös Taloustutkimuksen tänä syksynä julkaisemassa kyselyssä. Kevyttuotteiden suosio on parissa vuodessa laskenut merkittävästi. Ruoka ei ole enää terveysprojekti, vaan siltä toivotaan eettisyyttä ja aitoutta.

- Jossain vaiheessa kevytlevitteistä oli olemassa jo melkoisen kevyitä, jopa 25-prosenttisia versioita. Ehkä ihmiset alkoivat pohtia, mitä se 75 prosenttia sitten on, pohtii tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelä Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Sokeri päihitti muut makeuttajat

Tuore ruokatrendi onkin yksinkertaisesti hyvä maku.

- Ruoasta puhutaan muutenkin enemmän. Puhutaan terveellisyydestä, vastuullisuudesta ja ympäristövaikutuksista. Siihen joukkoon mahtuu myös laatukeskustelu, johon maku liittyy myös, Mäkelä analysoi.

Makuasioiden ja aitouden korostuminen näkyy siinäkin, että Valio makeuttaa uudet mehukeittonsa sokerilla, vaikka keinotekoisissa makeutusaineissa olisikin vähemmän kaloreita.

- Teemme sellaisia tuotteita, joita kuluttajat haluavat. Jos näkyy, että painopiste siirtyy selvästi johonkin toiseen tuotteeseen, niin totta kai meidän myynnin painopiste ja kehityksen painopiste siirtyvät samalle suunnalle, Valion Luomala sanoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä