Savo |

KalPa kärppäjahtiin ilman huippuhankintaansa - nuorille vastuuta kauden avauksessa

Kuopiossa perjantai-iltana pelattava harjoitusottelu on molemmille joukkueille alkavan kauden ensimmäinen. Jukka Voutilaisen paluuottelu KalPa-paidassa viivästyy.

KalPan pelaajia istuu vaihtopenkillä Kuopion jäähallissa. Etummaisena Janne Kolehmainen, vieressä Tommi Miettinen.
Kuva: Markku Malinen / Yle

Jääkiekon SM-liigassa keväällä viidenneksi sijoittunut KalPa pelaa perjantai-itana alkavan kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa vielä remontin keskellä olevassa Kuopion jäähallissa. Vastaan luistelee Oulun Kärpät, joka pelaa niin ikään kauden ensimmäisen pelinsä.

Ottelu pelattaneen lähes täydelle katsomolle, koska Kuopion kaupungin jakamat vapaaliput otteluun loppuivat kesken jo tiistaina.

"Riistopelaaminen ja pelin kääntäminen vahvemmaksi"

KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola kertoo, että illan ottelussa keskitytään kovan pelitemmon ylläpitämiseen.

- Pelitapaa ei ole muutettu, mutta harjoittelua on. Uskon, että riistopelaaminen ja pelin kääntäminen tulee sitä kautta pelissä vahvemmaksi, Tuokkola kuvailee alkavan kauden painotuksia.

Tuokkola antaa avausottelussa vastuuta KalPan omille junioreille. Ensiesiintymisensä ykkösjoukkueessa tekevät hyökkääjät Joona Harjama ja Timo Hiltunen, puolustaja Juuso Riikola sekä maalivahti Henri Kiviaho.

- Perhosia vatsassa oleva ilta muutamalle pelaajalle varmasti, Tuokkola arvelee.

Voutilainen ja Lehkonen eivät pelaa

Joukkueen uusista hankinnoista Kärpät-ottelusta ovat varmuudella sivussa hyökkääjät Jukka Voutilainen ja Artturi Lehkonen. Voutilainen huilaa, koska hän oli alkuviikosta kuumeessa. Vasta 17-vuotias Lehkonen ja toinen KalPa-hyökkääjä Toni Kallella ovat tällä hetkellä Yhdysvalloissa Lace Placidissa 20-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa.

Mestaruutta lähdetään varmaan tavoittelemaan.

- Antti Kerälä

Uusista hankinnoista paljon odotetaan muun muassa Jokereista Kuopioon siirtyneeltä Antti Kerälältä. 25-vuotias Hämeenlinnan Pallokerhon kasvatti pelasi viime kauden vaisusti, mutta päävalmentaja Tuokkola odottaa miehestä isoa apua hyökkäyspäässä. Siitä kertoo muun muassa se, että keskushyökkääjä harjoitteli torstaina Sami Kapasen ja Jukka Voutilaisen keskellä.

- Pisteitä en lähde arvioimaan, mutta pyrin kehittämään kiekollista peliäni. Toivottavasti menee paremmin kuin viime kaudella, Kerälä kertoo.

Koko joukkueen mahdollisuuksista Kerälällä on sen sijaan selvä näkemys:

- Mestaruutta lähdetään varmaan tavoittelemaan.

Joukkue on lähes terve

KalPan terveystilanne on pysynyt kesän ajan hyvänä, eikä suuria yllätyksiä ole tullut. Ykkösmaalivahti Mikko Koskinen toipunee ranneleikkauksestaan pelikuntoon syyskuun alkuun mennessä. Hyökkääjä Ossi Saarinen lienee sen sijaan pelikunnossa jo parin viikon päästä. Hyökkääjä Jasse Ikosen leikattu nivunen vaatii huilia otteluista marraskuuhun saakka.

KalPan taival Euroopan seurajoukkueiden turnauksessa, European Trophyssa, alkaa viikon kuluttua. Perjantaina 17. elokuuta Kuopiossa pelattavassa avausottelussa tulee vastaan tshekkiläinen Sparta Praha.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä