Kotimaa |

Kälviän karhu jälleen tähtäimeen

Kälviän karhu joutuu uudelleen jahdin kohteeksi. Suomen riistakeskus on myöntänyt uuden luvan karhun tappamiseen. Lupa on voimassa kahden viikon ajan. Edellinen kuuden päivän lupa ei tuottanut tulosta.

Karhun kaatoluvan perusteet ovat samat kuin aikaisemminkin. Riistakeskuksen mukaan Kokkolan Kälviällä liikuskeleva karhu on poikkeuksellisen rohkea. Se  on aiheuttanut uhkaa yleiselle turvallisuudelle vierailemalla pihoilla. Karhu on tonkinut  talojen roska-astioilta ja osoittautunut ihmisiä pelkäämättömiksi.

Poliisi ja metsästäjät ovat yrittäneet kuukauden päivät hätistellä eläintä asutuilta alueilta, mutta se on aina palannut takaisin.

Suomen riistakeskus myönsi jo aiemmin poikkeusluvan karhun kaatamiseen, mutta lyhyen poikkeuslupa-ajan aikana karhua ei saatu pyydettyä.

 - Nyt myönnetty poikkeuslupa on voimassa asetuksen mukaisesti 14 vuorokautta ja jahtiin  osallistuu pieni joukko asiantuntevia pyytäjiä. Pyydetty karhu kuuluu kokonaisuudessaan valtiolle, kertoo  riistapäällikkö Mikael Luoma tiedotteessaan.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä