Kanadalaistoimittaja sai 13,5 vuotta vankeutta Iranissa
Newsweek-uutisviikkolehden kanadaniranilainen reportteri ja elokuvantekijä Maziar Bahari kertoi saamastaan rangaistuksesta lehtensä nettisivuilla. Baharin rangaistukseen kuuluu myös 74 raipaniskua. Hän oli pidätettynä viime kesäkuusta lokakuuhun.
Bahari tuomittiin in absentia eli poissaolevana. Hän ei ole tällä hetkellä Iranissa. Teheranilainen tuomioistuin oli antanut tiedon Baharin perheenjäsenille, jotka olivat käyneet maanantaiaamuna tuomioistuimessa. Baharille itselleen ei asiasta ollut ilmoitettu. Bahari on sekä Kanadan että Iranin kansalainen, mutta Iran ei tunnusta omien kansalaistensa kaksoiskansalaisuuksia.
Bahari pidätettiin viime kesäkuussa Iranin kiisteltyjen presidentinvaaalien jälkeen, mutta pääsi vapaaksi lopulta takuita vastaan. Kesäkuisen mielenosoitusaallon tuoksinassa turvallisuusviranomaiset pidättivät joukottain uudistusmielisiä poliitikkoja ja heidän kannattajiaan ja joukon toimittajia.
Bahari sai viisi vuotta vankeutta laittomasta kokoontumisesta ja vehkeilystä valtion turvallisuutta vastaan, ja neljä vuotta salaisten asiakirjojen keräämisestä ja hallussapidosta. Vuosi vankeutta tuli järjestelmänvastaisesta propagandasta, kaksi vuotta ajatollah Ali Khamenein solvaamisesta, vuosi ja 74 raipaniskua yleisen järjestyksen loukkaamisesta ja kuusi kuukautta presidentti Mahmud Ahmadinejadin solvaamisesta.
Iranin vankiloissa on edelleen kolmisenkymmentä toimittajaa, kirjoittajaa ja bloggaria, kymmenet muut ovat vapaana takuita vastaan tai kotiarestissa. Viikonvaihteessa viisi oppositioaktivistia hirtettiin. Kuolemanrangaistusta odottaa vielä 25 tuomittua.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.