Kanadan ja Iranin väliset diplomaattisuhteet jäihin
Kanadan ulkoministerin mukaan Iran on isoin uhka maailmanrauhalle. Yksittäistä syytä suhteiden katkaisemiseen ei ole annettu.
Kanada on katkaissut diplomaattiset suhteensa Iraniin. Kanada sulki perjantaina suurlähetystönsä Iranin pääkaupungissa Teheranissa, kertoo ulkoministeri John Baird.
Kanada aikoo myös karkottaa iranilaiset diplomaatit maastaan ja heille on annettu viisi päivää aikaa poistua. Kanadalaiset diplomaatit ovat jo jättäneet tehtävänsä Iranissa.
- Koemme, että Iranin hallitus on yksi suurimmista uhkista maailmanrauhalle, ulkoministeri Baird toteaa.
Syytä, miksi Kanada katkaisee suhteensa Iraniin, ei ole kerrottu. Kanadan hallitus on arvostellut rajusti Iranin antamaa tukea Syyrialle, maan ydinohjelmaa ja sen vihamielisyyttä Israelia kohtaan.
Maiden väliset suhteet ovat olleet huonot jo pidemmän aikaa. Yhtenä syynä on pidetty Iranin vihoittelua Kanadan läheiselle liittolaiselle Israelille.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Bostonissa juostiin terrori-iskun katkaiseman maratonin viimeinen maili
Osallistujat halusivat näyttää, että maraton voidaan viedä loppuun pommi-iskusta huolimatta.
Vatikaani korjasi paavin puheita: Ateistit joutuvat sittenkin kadotukseen
Paavi Franciscus sanoi messussa keskiviikkona, että Jeesus on pelastanut kaikki, jopa ateistit.
Afrikan Unioni juhlisti 50-vuotista taivaltaan
54 Afrikan valtion liitto jatkaa vuonna 1963 perustetun Afrikan yhtenäisyysjärjestön polkua mantereen vaikeuksien voittamiseksi.
Pariisissa pidätettiin kymmeniä ihmisiä homoliittoja vastustavan marssin edellä
Poliisi takavarikoi naamioita ja savupommeja. Mielenosoitukseen odotetaan sunnuntaina jopa 200 000 ihmistä. Brasiliassa homoliittoja vastustava marssi keräsi lauantaina 100 000 osanottajaa.
Norjan tuhotulvat katkovat maanteitä ja junaratoja - vesi jätti kiskot roikkumaan ilmaan
Pelkästään rautateille aiheutuneiden vaurioiden hintalapuksi arvioidaan alustavasti yli 13 miljoonaa euroa.
Yö on kulunut enimmäkseen rauhallisesti levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Poliisi: Kapinalliset tappoivat useita väijytyksessä Intiassa
Asemiehet väijyivät poliittisesta tilaisuudesta saapunutta autosaattuetta. Kuolleiden joukossa on ainakin poliitikkoja ja poliiseja.
Sotilasta iskettiin teräaseella Ranskassa - hyökkääjä pakeni
Pariisin laitamilla La Défensen alueella partioimassa ollut sotilas sai vammoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa. Puolustusministerin mukaan hyökkäys oli kohdistettu tarkoituksella juuri sotilaaseen.
