Kainuu |

Kanalintujahdista halutaan päättää syksyllä

Kanalintujen metsästyskauden rajoituksista haluttaisiin tehdä päätökset vasta elokuun riistakolmiolaskentojen jälkeen, sanoo riistanhoidon neuvoja Marko Paasimaa Kainuun Riistanhoitopiiristä.

Metsästäjä rannalla haulikon kanssa.
Kuva: Yle

Toiveissa olisi, että päätökset saataisiin jatkossa tehdä tuoreiden tulosten perusteella.

- Tällä hetkellä lainsäädäntö on sellainen, että päätös on tehtävä kesäkuun loppuun mennessä ja riistakolmiolaskennat tehdään elokuussa. Päätökset joudutaan siis tekemään edellisvuoden perusteella, sanoo Paasimaa.

Tänä syksynä kanalintujen metsästyskausi sujui Kainuussa hyvin. Erityisesti teeriä saatiin saaliiksi runsaasti ja kanta on jahtikauden jälkeenkin vahva, sanoo Paasimaa.

Myös muiden kanalintujen kannat ovat noususuunnassa. Paasimaa arvioi, että lintukantojen kasvuun ovat vaikuttaneet niin hyvät pesintäolosuhteet kuin metsästysrajoitukset.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Hanheton

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin tämä on ollut nurinkurista vuosikaudet. Kierretään riistakolmiot ja päätökset tehdään kuitenkin edellisen vuoden tulosten perusteella. Ei ole ihme, että moni metsästysseura on jättänyt riistakolmiot kiertämättä tästä syystä johtuen.

Lintukannan runsastumiseen tänä vuonna on yksi syy. Pesinnän onnistuminen. Edellisen syksyn kahden viikon rauhoituksella ei ole mitään merkitystä tämän vuoden kantaan. 2008 ja 2009 huonojen lintukantojen syksyinä metsästyspaine on pieni. Ei ne metsästäjät kehtaa kulkea tyhjiä maita viikosta viikkoon. Ne viimeiset viikot jää käyttämättä vaikka saisikin metsästää. Saalismäärä jää väkisinkin pieneksi. Ja moni myös ajattelee asiaa tulevien vuosien kannalta ampuen katosyksynä linnun tai pari, säästäen siementä.

Ja sitten tietysti joku väittää, että tänä vuonna on ollut pienpetoja vähän. Ja tästä syystä kanalintukanta on runsastunut. Tosiasia on vain, että jos teeri saa 8 poikasta(=onnistunut pesintä) yhden sijaan syksylle, niin se ei voi olla näkymättä. Pesinnän onnistuessa kanalinnuilla yleisesti, ei haittaa vaikka kettu syö muutaman. Niitä riittää.


joku

Ilmoita asiattomasta kommentista

Näinkin on tosiasiat. Mutta tosiasia taitaa olla sekin että supikoiralle taisi viime talvi olla liian kova... kanta ainakin tuntuu romahtaneen täällä etelä-karjalassa. Loukkupyynnistä ei ole tullut yhtään (ainakaan meidän alueelta). Yksi ainut havainto supista tänä syksynä. Ehkä juuri onnistunut pesintä ja tämä pienpetojen vähyys yhdessä on tuottanut meille vahvan lintukannan tänä syksynä. Lintuhavainnot on ollut runsaammat kuin aikoihin. Ajatus tuosta päätöksen siirtämisestä myöhäisemmäksi on loistava. Ei se ole keneltäkään pois...päinvastoin.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä