Ulkomaat

Kanariansaarten maastopalo meni maan alle

La Gomeran sitkeä palo jatkuu nyt sekä maan pinnalla että alla. Etelä-Ranskassa roihuaa tupakantumpista syttynyt mäntymetsä.

Kanariansaarilla miltei kaksi viikkoa jatkunut maastopalo on hankaloitunut entisestään painumalla osittain maan alle. Sammuttajat ovat kaivaneet ojia maanalaisen paloalueen ympärille. Aluetta viilennetään ensin pudottamalla sinne lentokoneista vettä, ja sitten kaivetaan ylös orgaaninen aine, joka on herkkää palamaan.

La Gomeran saarella Kanarialla riehuva palo oli alkuviikolla helpottamassa, kun tuulten suunta kääntyi, mutta yltyi sitten uudelleen. Saaren maastosta on palanut yli 4 000 hehtaaria eli yli kymmenesosa.

Maastopalot piinaavat edelleen myös muuta Etelä-Eurooppaa. Etelä-Ranskassa Lacanaun kaupungin ja Atlantin välisellä alueella etenevät liekit ovat nielleet 550 hehtaaria mäntymetsää sitten torstain. Palon arvellaan syttyneen autosta heitetystä savukkeesta.

Metsää alettiin perjantaiaamuna kastella lentokoneista, jotta tuli ei leviäsi. Sammuttajien tilannetta tukaloittaa helle, jonka ennustetaan viikonloppuna nousevan 40 asteeseen. Sen takia Ranskassa on annettu myös terveysvaroituksia. Elokuussa 2003 äkillinen helleaalto tappoi Ranskassa 15 000 ihmistä, pääasiassa vanhuksia.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä