Kulttuuri |

Kännykän kuvaviesti korvaa nykyään postikortin

Tuoreen tutkimuksen mukaan kuvaviestejä lähetetään silloin, kun ihmiset ovat etäällä läheisistään. Kuvan laatua tärkeämpää on viestin välittäminen reaaliajassa.

Kännykällä lähetetyt kuvat ovat yleensä hyvin arkipäiväisiä. Kuvan ei tarvitse olla kaunis tai taitavasti kuvattu, kertoo kuvaviesteistä väittelevä valtiotieteilijä Mikko Villi.

- Kuvaviestin lähettäminen on tärkeämpää kuin kuvan sisältö. Se muistuttaa hyvin paljon postikorttien lähettämistä: esimerkiksi Teneriffalta lähetetyssä postikortissa voi lukea, että aurinko paistaa ja lomailijoilla menee mukavasti. Kuvaviestienkään sisältö ei ole yleensä kummoinen, sanoo Villi.

Kuvaviesteillä välitetään hetkellisiä tunnelmia

Kuvaviesti eroaa postikortista kuitenkin siinä, että puhelimen kautta kuvan voi lähettää nopeasti vaikka toiselle puolelle maapalloa. Kuvaviesti lähetetään yleensä heti sen kuvaamisen jälkeen.

- Kuvaviestillä pyritään välittämään tunnelmaa sen hetkisestä olinpaikasta. Saman voisi tehdä pelkällä tekstiviestillä, mutta valokuva kertoo vastaanottajalle enemmän. Siksihän ihmiset ottavat valokuvia eivätkä vain kirjoita lomamuistoja, Mikko Villi sanoo.

Kamerapuhelimella otettuja kuvia ei säilötä valokuva-albumeihin samaan tapaan kuin perinteisiä valokuvia. Villin mukaan kuvan laadulla ei ole siksi juurikaan merkitystä.

- Perinteinen valokuva suuntautuu yli ajan. Valokuvatessa dokumentoidaan tietty hetki ja ajatellaan, että kuvaa voi katsoa vielä kymmenien vuosien päästä. Kuvaviesteille sen sijaan on tyypillistä ohimenevyys. Viesti toimii hetkessä, eikä sillä ole merkitystä enää myöhemmin.

Lähteet:
Radion kulttuuriuutiset / Jenni-Maarit Koponen

Lisää aiheesta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä