Kännykät ja netti auttaneet vähentämään itsemurhia
Suomalaisten itsemurhat ovat vähentyneet kolmanneksen vuodesta 1990. Silti erityisesti miesten itsemurhaluvut ovat vielä suuria. Suomi ei ole enää itsemurhissa Euroopan kärjessä, mutta itsemurhia tehdään enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Suomalaiset tekivät 1 500 itsemurhaa vuonna 1990, mutta nykyisin luku on noin tuhat itsemurhaa vuodessa. Professori Jouko Lönnqvist Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta arvioi, että itsemurhia ovat vähentäneet laaja itsemurhien ehkäisyprojekti 1980- ja 1990-luvuilla sekä masennuksen ja itsemurhayritysten jälkihoito.
- Todennäköisiä muita syitä ovat elintason paraneminen ja Suomen aseman - voisi sanoa itsetunnon - paraneminen tässä eurooppalaisessa yhteisössä. Me olemme ehkä hiukan itsevarmempia kuin aikaisemmin, Lönnqvist sanoo.
Professori Jouko Lönnqvist THL:stä arvioi, että pelkästään kännyköiden käyttö, sittemmin netti ja sosiaalinen media ovat osaltaan vähentäneet itsemurhia.
- Umpikujamaisessa tilanteessa oleva ihminen ei ole nykyisin yhtä yksin kuin aikaisemmin. Hän voi aina ottaa jonnekin yhteyttä eli tämä niin sanottu sosiaalinen tukiverkosto on uuden tekniikan mukana muuttunut ihan toiseksi.
Suomi idän ja lännen välissä
Suomessa itsemurhat ovat neljänneksi yleisin kuolinsyy, ja alkoholi liittyy joka kolmanteen itsemurhaan. Suomessa ei Lönnqvistin mukaan sairasteta skitsofreniaa tai muita mielen sairauksia enempää kuin muissakaan Euroopan maissa.
Euroopassa eniten itsemurhia tehdään Baltian maissa, Unkarissa, Sloveniassa ja Puolan joillakin alueilla. Suomi sijoittuu näiden jälkeen yhdessä Belgian flaamilaisalueiden ja Pohjois-Ranskan kanssa. Vähiten itsemurhia tehdään Etelä-Euroopassa.
- Me olemme siellä korkealla EU-tasolla edelleen: suomalaiset sijoittuvat itäisen ja läntisen Euroopan väliin. Mielestäni voisimme olla lähempänä Ruotsin lukuja, joka kulttuurisena ja taloudellisena alueena on samankaltainen kuin Suomi, professori Lönnqvist sanoo.
Suomessa miehet tekevät nelinkertaisen määrän itsemurhia verrattuna naisiin, pohjoisessa ja idässä enemmän kuin lännessä ja etelässä. Alemmissa sosiaaliryhmissä ja tuloluokissa tehdään itsemurhia enemmän kuin ylemmissä ja koulutetummissa yhteiskuntaryhmissä.
Poikkeuksena tästä ovat Uudenmaan koulutetut, hyvätuloiset naiset, joiden itsemurhat ovat muuta maata korkeammalla tasolla. Vuosittain itsemurhissa menetetään 20 000 työikäisen väestön elinvuotta.
- Ne ovat pääosin nuoria aikuisia tai keskituloisia, jolloin odotettavissa olevien elinvuosien menetys on kansakunnan voimavarana erittäin suuri menetys, sanoo professori Jouko Lönnqvist THL:stä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Yksi kuollut Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kahdeksan tai yhdeksän ihmistä on loukkantunut, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.