Kotimaa

Kännykkäsovellus yhdistää juna- ja taksimatkan samaan lippuun – toimii jo Hämeenlinnassa

Uudella älypuhelinsovelluksella voi tilata ja maksaa taksi- ja junamatkan. Yhdistetty lippu toimii toistaiseksi vain taksimatkoilla Hämeenlinnassa ja VR:n junamatkoilla. Palvelun uskotaan kuitenkin laajenevan nopeasti myös muualle maahan.

Takseja Hämeenlinnan rautatieaseman edessä
Taksi- ja junamatkan voi Hämeenlinnassa yhdistää samaan matkalippuun. Palvelun uskotaan laajenevan nopeasti myös muualla Suomeen. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Hämeenlinna sai ensimmäisenä käyttöön "Mobility as a Service" (MaaS) eli "liikkuminen palveluna" -sovelluksen. Soneran kehittämässä Reissu-sovelluksessa ovat mukana VR ja Kanta-Hämeen aluetaksi. Sovelluksen pilottivaiheessa palvelu on haluttu pitää rajoitettuna, vaikka siihen on ollut kiinnostusta myös Tampereella ja Helsingissä, kertoo Soneran liiketoiminnan kehitysjohtaja Jouni Sintonen.

Sovelluksen tarkoituksena on helpottaa ja joustavoittaa matkantekoa. Uuden palvelun käyttöön houkutellaan ainakin alkuvaiheessa myös kilpailukykyiseksi luonnehditulla hinnoittelulla, jossa myös taksimatkan hinta määräytyy ennakkoon.

– Me olemme sopineet taksiyhtiön kanssa niin, että odotus-, ennakkovaraus- ja lähtömaksut jäävät pois. Lisäksi mukana on edullinen vyöhykehinnoittelu.

Toistaiseksi VR:n hinnoittelu on kiinteä, eikä se ota huomioon opiskelija- tai muita alennuksia. Niiden toivotaan tulevan käyttöön, kun järjestelmää saadaan kehitettyä.

Yksi lippu – useampia kulkuvälineitä

Jos kokemukset osoittautuvat hyviksi, sovellus voi laajentua niin alueellisesti kuin toiminnallisestikin. Siihen on mahdollista liittää esimerkiksi paikallisliikennettä.

– Kun aiemmin matkustaessaan joutui miettimään aikatauluja ja yksittäisten lippujen tilaamista, tässä sovelluksessa ilmoitetaan oma matkustamistarve, kertoo työssään ja vapaa-aikanaan paljon liikkuva Anna-Mari Ahonen, Suomen kasvukäytävän projektijohtaja.

– Tämä helpottaa matkan ennakoimista ja tuo matkustamiseen mukavuutta. Yhä useammin Fiat viisisataseni saa jäädä lumihankeen.

Kakkosauton tarve vähenee

Uuden palvelun toivotaankin vähentävän henkilöautoriippuvuutta tai ainakin tarvetta perheen kakkosautolle. Siten siitä hyötyy myös ympäristö.

Ahonen on iloinen siitä, että ensimmäinen MaaS-sovellus saatiin käyttöön juuri Suomessa. Pelkona oli, että ulkomaalaiset operaattorit olisivat ehtineet markkinoille ennen suomalaisia toimijoita.

Aiemmin vastaavia kokeiluja on ollut paikallisesti Berliinissä, Rotterdamissa ja Göteborgissa. Reissu-sovellukselle odotetaan Suomessa ilmaantuvan kilpailijoita jo lähiviikkoina.

Ensimmäinen askel kohti utopioita

Sonera Reissu on osa liikenne- ja viestintäministeriön Liikennelabra-ohjelmaa. Sen tavoitteena on saada Suomessa käyttöön uudenlaisia liikennepalveluita, kertoo liikenneneuvos Seppo Öörni. Huimimmissa visioissa siintävät jo itsestään ohjautuvat autot yhdistettynä palveluliiketoimintaan.

– Nyt käyttöön otettu palvelu on uuden liikennekulttuurin ja palvelun alku. Tässä on jo peruspalikat olemassa eli joku yhdistelee kuljetukset, tiedot saa yhdestä paikasta ja kaikki yhdistetään samaan maksuun.

Palveluun mielitään myös tietoa liikenteen poikkeuksista, kuten junien myöhästymisistä. Jos juna on myöhässä, silloin taksikin saapuu hakemaan asiakasta myöhemmin. Lisäksi se voi yhdistää samasta suunnasta tai samaan suuntaan matkaavia yhteiseen kimppataksiin.

Valmius laajentua

Soneran  liiketoiminnan kehitysjohtaja Jouni Sintonen on ylpeä uudesta palvelusta.

– Me olemme ylpeitä siitä, millä tavalla tämä on tehty. Me kävimme junissa tekemässä kyselyjä matkustajien kokemista haasteista eli käyttäjät osallistuivat palvelun tekemiseen. Toivottavasti myös lopputulos antaa aihetta ylpeyteen.

Kolmen kuukauden kokeilun jälkeen palvelun käyttäjiltä kysytään kokemuksia ja jatkokehitysideoita uudesta palvelusta.

– Jos kokemukset ovat myönteisiä, meillä on valmius laajentaa palvelu myös Tampereelle ja Helsinkiin.

Ilmainen mobiilisovellus tulee lähipäivinä tarjolle kolmelle käyttöjärjestelmälle. Sovelluksen käyttö ei vaadi Soneran liittymää.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä