Kulttuuri |

Kansallisbaletti juhlii 90-vuotistaivaltaan gaalalla

Suomalaisessa Oopperassa esitettiin ensimmäinen balettinäytäntö Joutsenlampi tasan 90 vuotta sitten. Kansallisbaletti aloittaa juhlavuotensa juhlagaalalla, joka televisioidaan Ylelle. Uutuutena balettigaala nähdään myös maailmanlaajuisesti Yle Klassisen verkkosivuilla samanaikaisesti tv-lähetyksen kanssa.

Kohtaus Pessi ja Illusia baletista. Rooleissa Aino Ettala ja Nicol Edmonds.
Kansallisbaletin juhlagaalassa nähdään kohtauksia Suomen balettihistoriasta. Kuvassa kohtaus baletista Pessi ja Illusia. Kuva: Sakari Viika

Viikonlopun aikana järjestetään kaksi juhlagaalaa, perjantaina ja lauantaina. Päänäyttämöllä nähdään kaikki Kansallisbaletin tanssijat baletti- ja nykytanssinumeroissa.

Juhlaohjelmassa on katkelmia tunnetuista balettiklassikoista, kuten Joutsenlammesta ja Don Quijotesta, sekä nykypäivän uusista balettiteoksista, kuten Alexei Ratmanskyn Anna Kareninasta ja Kenneth Greven Scheherazadesta.

Nykytanssin huipuista mukana ovat muun muassa Ohad Naharinin Minus 7, Johan Ingerin Walking Mad ja Jorma Elon Suite Murder.

Gaalassa on myös katkelmia suomalaisen tanssihistorian käännekohdista: 1950-luvulta kohtaus baletista Pessi ja Illusia, 1970-luvulta Tuonelan joutsen baletista Lemminkäinen ja katkelma teoksesta Seitsemän veljestä sekä 1980-luvulta soolo teoksesta Ballet Pathetique.



Juhlagaala televisioidaan ja näytetään netissä

YLE TV1 esittää juhlagaalan sunnuntaina 29.1. klo 19.00, gaala taltioidaan Helsingin Oopperatalossa lauantaina 28.1. Ylen kulttuuritoimitus vastaa gaalan suorasta verkkolähetyksestä, joka luonnollisesti alkaa samaan aikaan tv-lähetyksen kanssa. Verkkolähetys on maailmanlaajuinen, ja se on nähtävissä osoitteessa yle.fi/klassinen/live.

Ohjelmassa haastateltavina ovat muun muassa Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve, Kansallisbaletin entinen ensitanssija ja johtaja Doris Laine, tanssija-opettaja Ulrika Hallberg, tanssija-koreografi Jorma Uotinen, tanssija-opettaja Maj-Lis Rajala sekä baletin ensitanssija Jani Talo, baletin solistitanssija Tiina Myllymäki ja tähtitanssija Minna Tervamäki.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä