Kansallispuistoja halutaan perustaa runsaasti
Luonnonsuojelupiirit ja Suomen Luonnonsuojeluliitto haluavat perustaa Suomeen lähes parikymmentä uutta kansallispuistoa. Ehdotukset uusista kansallispuistoista on jätetty keskiviikkona ympäristöministeriölle.
Etelähämäläinen Evon alue kilpailee uuden kansallispuiston statuksesta lähes kahdenkymmenen muun ehdokkaan kanssa. Lammin Evon alue on sisällöltään ns. vanhojen metsien suojelualue. Evon vanhimmat metsänosat ovat 1600-luvulta.
Esitetty Evon alue on kokonaan valtion omistamaa, joten se ei myöskään aiheuttaisi perustettaessa maanlunastukseen liittyviä kustannuksia, perustelee kansallispuistoehdotusta Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen varapuheenjohtaja Heli Jutila.
Evon vanhojen metsien alue on hyvin monimuotoinen lajistollisesti.
- Evolta löytyy karhusta liito-oravaan ja punahärö-kovakuoriaisista niittyjen harvinaisuuksiin ketokatkeroon asti tätä lajistoa. Lisäksi laajojen metsäalueiden Evolta löytyy myös vanhoja metsiä ja paljon erilaisia vesiä, luettelee Jutila.
Etelä-Hämeeseen liittyy myös Valkeakosken seudun luonnonsuojeluyhdistyksen ehdotus siitä, että Vanajaveden vesistöalueesta ja sen rannoista muodostettaisiin kansallispuisto.
Ympäristöministeri Ville Niinistö linjaa syyskuussa, miten kansallispuistoaloitteiden kanssa edetään.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Nordean Lopen konttori suljetaan
Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.
Kymmeniä ammatillisen koulutuksen opettajaa uhkaa työttömyys
Lähes 50 ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa lähivuosina työttömyys Kanta-Hämeessä. Opetusministeriö leikkaa maakunnan ammatillisesta koulutuksesta 435 aloituspaikkaa vuoteen 2016 mennessä.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
Keskustele: Ruokaturvallisuus puhuttaa - isoveli valvoo ostoksiasi - huolestuttaako?
Pakastekasvisten sisältämät rikkakasvin siemenkodat ovat vieneet ihmisiä sairaalahoitoon. Kauppaliike pystyy selvittämään, ketkä ovat ostaneet tätä tuotetta. Kumpi asia sinua huolestuttaa enemmän?
Forssan kaupunginjohtaja Tapani Venho on kuollut
Forssan entinen kaupunginjohtaja Tapani Venho on menehtynyt pitkällisen sairauden murtamana 21. toukokuuta, kertoo Forssan Lehti.
