Kulttuuri |

Kansallisteatterin johtajasta leikkauskaavailut kuulostavat hurjilta

Pääjohtaja Myllyahon mukaan Kansallisteatterissa on jo tehty tehostamistoimia. Hän toivoo, että mahdollisten leikkausten yksityiskohdista päätettäisiin mahdollisimman pian.

 Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Pahuus.
Video

Kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon mukaan valtion kulttuurirahastoon kaavaillut leikkaukset kuulostavat hurjilta. Hänen mukaansa vuotta 2014 on mahdoton suunnitella, koska säästötarpeesta ei ole tarkkaa tietoa.

- Me olemme tänä vuonna saaneet mielettömän määrän palkintoja ja olemme laittaneet Kansallisteatterin uusiksi. Nyt pelätään, voidaanko tätä uudistamisen linjaa jatkaa, sanoo Myllyaho.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) totesi lauantaina, että valtion kulttuurirahoihin tulevat leikkaukset näkyvät Kansallisoopperassa ja Kansallisteatterissa.

Arhinmäki sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, että Veikkauksen kulttuuribudjetin rahoista osa lohkaistaan taidemuseoille, jolloin oopperalta ja Kansallisteatterilta viedään rahaa.

Myllyahon mukaan tehostamistoimia on jo tehty. Teatteriin ei esimerkiksi kiinnitetä lainkaan uusia näyttelijöitä. Hänen mukaansa mahdollisista leikkauksista on kansallisteatterin kohdalla olemassa jonkinlainen viitekehys.

- Jopa neljästä kymmeneen prosenttiin. Kansallisteatterin tuki on reilut 11 miljoonaa euroa, jos siitä otetaan 10 prosenttia pois, niin se on aika huikea säästö, miljoonan luokkaa.

Myllyaho ihmetteleekin, miten leikkauksista selvitään, mutta toivoo, että asiassa tehtäisiin päätökset mahdollisimman pikaisesti.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä