Talous

Kansan elintaso murenee vauhdilla – Venäjän talous ei romahda

Venäjän talouden alamäki jatkuu vielä tämänkin vuoden, mutta ensi vuonna lasku pysähtyy ja lähtee sitten jopa nousuun, ennustaa Suomen Pankki. Myös kansan elintaso jatkaa laskuaan tänä vuonna. Kiina korvaa vain osan menetetystä länsirahoituksesta.

Venäjä talous katukuvaa
Kuva: Maxim Shipenkov / AOP

Venäjän talouden sukellus jatkuu vielä tämänkin vuoden, mutta vähän loiventuvana. Sen sijaan kansalaisten elintasosta on lohkaistu enemmän kuin juustohöylällä.

Puolentoista vuoden aikana hintojen nousu on syönyt venäläisten reaalipalkoista yli kymmenesosan. Jos ruplan arvon romahdus otetaan huomioon, euroina lasketuista palkoista on kadonnut lähes 30 prosenttia. Se näkyy Suomenkin viennissä Venäjälle ja itäturistien matkustamisessa Suomeen.

– Elintason lasku alkaa pikkuhiljaa ainakin pysähtyä, jos valuuttamarkkinoilla tilanne vakiintuu ja öljyn hinta jopa vähän nousee, arvioi Suomen Pankin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.

Hän ei rohkene vielä puhua elintason kääntymisestä nousuun. Rahan arvoa syövä inflaatio oli helmikuussa kahdeksan prosenttia. Suomessa inflaatio oli samaan aikaan 0,1 prosenttia miinuksella.

Suomellekin huono uutinen on se, että Venäjän tuonnin ennustetaan supistuvan tänä vuonna vielä kymmenesosalla. Määrä on siten 37 prosenttia pienempi kuin vuonna 2013.

Suomen Pankin ennusteen mukaan Venäjän bruttokansantuote pienenee tänä vuonna kolme prosenttia. Viime vuonna siitä hävisi lähes neljä prosenttia. Ensi vuonna lasku pysähtyy ja lähtee sitten pieneen kasvuun.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Kiinasta ei saatukaan lännen korvaajaa

Korhosen mukaan Venäjän talous ei ole mitenkään romahduspisteessä, vaikka Suomessa ”ajoittain kuuleekin alarmistisia lausuntoja”.

EU:n ja Yhdysvaltojen talouspakotteiden takia jotkut venäläiset suuryritykset eivät saa rahoitusta lännestä ja muidenkin yritysten ulkomaisen rahoituksen saanti on vaikeutunut. Vajetta on yritetty tilkitä kiinalaisella rahoituksella, mutta siinä on onnistuttu vain osittain. Esimerkiksi öljy-yhtiö Rosneft on saanut Kiinasta ennakkomaksuja tulevia öljytoimituksia vastaan.

– Mutta EU:n ja Usan rahoituksen sulkeutumista ei ole pystytty korvaamaan, Korhonen sanoo.

Kiinalaissijoittajat ovat olleet kiinnostuneita Venäjän luonnonvaroista ja suuresta markkina-alueesta. Nopeasti muuttuva sääntely ja hitaasti kehittyvä infrastruktuuri ovat kuitenkin hillinneet kiinalaisyrityksien Venäjä-intoa.

Kun vanhoja lainoja on erääntynyt, uusia ei ole saatu tilalle. Toisaalta uutta rahoitusta ei ole ehkä tarvittukaan supistuvassa taloudessa. Joka tapauksessa yritysten ulkomaisesta velasta on kadonnut yli neljäsosa.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Yle maailmalla: Tukholma

Ruotsille jää orpo olo euron ulkopuolisten maiden ryhmässä ilman Britanniaa

Ruotsin kruunuja ja Suomen euroja.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä