Kansanedustaja Myllykoski suomii Nokiaa
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski arvostelee matkapuhelinyhtiö Nokian irtisanomisia. Myllykosken mukaan työntekijät saavat maksaa vaikeista ajoista, vaikka he eivät ole vastuussa yhtiön huonosta tuloksesta.
Nokia on ilmoittanut vähentävänsä Suomesta 3700 työntekijää. Yhtiön Salon-tehdas suljetaan.
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ryhmänsä 2. varapuheenjohtaja Jari Myllykoski on pettynyt Nokian päätökseen.
-Kun ajat ovat vaikeita, saavat siitä maksaa työntekijät, vaikka harvemmin he ovat syypäitä yhtiön huonoon tulokseen. Yhtiön tulokseen vaikuttavat päätökset tehdään paljon korkeammalla, Myllykoski latelee.
Myllykosken mielestä Nokian ratkaisu kertoo siitä, että yhtiö ei arvosta työntekijöitään.
- On jokaisen osakeyhtiön oma valinta, arvostaako se enemmän henkilöitä, jotka tekevät firman toiminnan mahdolliseksi, vai henkilöitä, jotka rahoittavat toiminnan. Nokia on päättänyt arvostaa vain osakkeenomistajia 0,20 euron osakeannilla per osake samaan aikaan, kun ajetaan tuotantoa alas ja tehdään tappiota, Myllykoski toteaa.
