Kansanedustaja on lahjuslain tavoittamattomissa
Kansanedustajaa on käytännössä mahdotonta tuomita lahjusrikkomuksesta, mutta esimerkiksi ministerin tai virkamiehen voi narauttaa helpommin. Lahjusrikoslain uudistusta pohditaan parhaillaan.
On käytännössä mahdotonta näyttää toteen, että kansanedustaja olisi syyllistynyt lahjusrikkomukseen. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää paitsi lahjuksen saamista myös lupausta siitä, että edustaja tekee jotakin lahjuksen vastineeksi.
Lahjusrikoslain uudistusta pohtii parhaillaan oikeusministerin asettama työryhmä. Mietintö valmistunee ensi kuussa. Lakiuudistuksen taustalla ei kuitenkaan ole tämän hetken vaalirahasotku vaan se, että Euroopan neuvoston korruptiota valvova elin Greco antoi viime vuonna Suomelle pyyhkeitä.
- Meillä rikoksen tunnusmerkistö kansanedustajien lahjusrikosten osalta ei vastaa Euroopan neuvoston vaatimuksia, sanoo lahjusrikostyöryhmän puheenjohtaja Ilari Hannula.
Kansanedustajien lahjuksia koskevaa lakia käsiteltiin eduskunnassa jo vuonna 2002. Pitkän väännön jälkeen eduskunta hyväksyi laista version, jonka perusteella kansanedustajia on käytännössä mahdotonta tuomita.
- Ainakaan minun tietooni ei ole tullut yhtäkään tuomiota, ja varmaan se olisi yleisessä tiedossakin jos näin olisi käynyt, Hannula sanoo.
Ilari Hannulan mukaan tuomitsematta jättäminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin se, ettei yksikään edustaja olisi ikinä syyllistynyt lahjusrikkomukseen.
- Sitä on vaikea sanoa, koska rangaistussäännös on kirjoitettu niin, että vaikka joku olisi ylittänytkin hyväksyttävän rajan, se ei vielä täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä.
Erivapaus koskee vain kansanedustajia. Ministerit ja valtuutetut narahtavat lahjuksista helpommin.
- Jotta kansanedustajaa voisi epäillä tai hänet voisi tuomita lahjomasta, hänen pitää ensin ottaa oikeudeton etu vastaan ja sitten vielä todistettavasti luvata, että toimin tällä tavalla eduskunnassa, sanoo hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta..
- Valtuutetulle, ministerille tai virkamiehelle taas riittää pelkästään se, että hän ottaa vastaan oikeudettoman edun - vaikkapa kirjekuoressa pari 500 euron seteliä. Se on oikeudeton etu.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.