On käytännössä mahdotonta näyttää toteen, että kansanedustaja olisi syyllistynyt lahjusrikkomukseen. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää paitsi lahjuksen saamista myös lupausta siitä, että edustaja tekee jotakin lahjuksen vastineeksi.

Lahjusrikoslain uudistusta pohtii parhaillaan oikeusministerin asettama työryhmä. Mietintö valmistunee ensi kuussa. Lakiuudistuksen taustalla ei kuitenkaan ole tämän hetken vaalirahasotku vaan se, että Euroopan neuvoston korruptiota valvova elin Greco antoi viime vuonna Suomelle pyyhkeitä.

- Meillä rikoksen tunnusmerkistö kansanedustajien lahjusrikosten osalta ei vastaa Euroopan neuvoston vaatimuksia, sanoo lahjusrikostyöryhmän puheenjohtaja Ilari Hannula.

Kansanedustajien lahjuksia koskevaa lakia käsiteltiin eduskunnassa jo vuonna 2002. Pitkän väännön jälkeen eduskunta hyväksyi laista version, jonka perusteella kansanedustajia on käytännössä mahdotonta tuomita.

- Ainakaan minun tietooni ei ole tullut yhtäkään tuomiota, ja varmaan se olisi yleisessä tiedossakin jos näin olisi käynyt, Hannula sanoo.

Ilari Hannulan mukaan tuomitsematta jättäminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin se, ettei yksikään edustaja olisi ikinä syyllistynyt lahjusrikkomukseen.

- Sitä on vaikea sanoa, koska rangaistussäännös on kirjoitettu niin, että vaikka joku olisi ylittänytkin hyväksyttävän rajan, se ei vielä täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä.

Erivapaus koskee vain kansanedustajia. Ministerit ja valtuutetut narahtavat lahjuksista helpommin.

- Jotta kansanedustajaa voisi epäillä tai hänet voisi tuomita lahjomasta, hänen pitää ensin ottaa oikeudeton etu vastaan ja sitten vielä todistettavasti luvata, että toimin tällä tavalla eduskunnassa, sanoo hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta..

- Valtuutetulle, ministerille tai virkamiehelle taas riittää pelkästään se, että hän ottaa vastaan oikeudettoman edun - vaikkapa kirjekuoressa pari 500 euron seteliä. Se on oikeudeton etu.