Kansanedustajat koolle totisina
Oulun vaalipiirin kansanedustajat ovat matkustaneet pääkaupunkiin eduskunnan iltapäivän täysistuntoa varten. Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle koskee Suomen ja Espanjan välille neuvoteltua vakuussopimusta.
Perussuomalaisten Pirkko Mattila Muhokselta lupaa kovaa kritiikkiä hallitukselle eurokriisin hoidosta. Kriisin taustalla ovat Mattilan mukaan eurovaluutan valuviat, jotka sallivat ylivelkaantumisen ja talouskurista lipsumisen.
- Hullummaksi menee koko ajan. Kun suonsilmään on pudottu, uppoaa sitä syvemmälle, mitä enemmän räpiköi!
- Pitäisi jollakin tavalla saada peli poikki. Kriisi on jatkunut vuodesta 2010, eikä ole muuttunut paremmaksi.
Minusta on tosi epäreilua, että sopimuksista ei ole pidetty kiinni!
Pirkko Mattila katsoo, että ongelmamaiden irrottaminen eurosta ei muodostuisi Suomelle ongelmaksi.
- Voisin kuvitella, että Suomi säilyy AAA-luottoluokitusmaana.
- Puhutaan, että olemme viennin varassa. Ajattelen kuitenkin, että jos tavara on oikean hintainen ja sille on kysyntää, se menee kaupaksi olipa talousliitto millainen tahansa.
Martti Korhonen vakavana
Vasemmistoliiton kuudennen kauden kansanedustaja Martti Korhonen ei hätkähdä eduskunnan poikkeuksellista koollekutsumista kesken lomakauden.
- Kun tilanne on vakava, pitää asiat yrittää saada järjestykseen ja alta pois. Kutsu käy, niin silloin lähdetään.
Korhonen aloitti eduskunnassa vuonna 1991, kun Suomi ajautui lamaan.
- Uppoaminen oli todella lähellä. Kyllä tässä nyt koko Eurooppa kyntää todella syvällä.
- Karikkoisilla vesillä tässä liikutaan, toivotaan, että ilman pohjakosketusta Suomi tästä selviää.
Koko Eurooppa kyntää nyt todella syvällä!
Puhemiesneuvostoon kuuluva Martti Korhonen uskoo, että joillekin kansanedustajille myönnetään poissaololupia.
-Lyhyen varoitusajan takia matkajärjestelyt saattavat osoittautua osalle vaikeiksi, Martti Korhonen ennustaa.
Täysistunto alkaa kello 14
Hallituksen mukaan Suomi saa Espanjalta vakuudet 40 prosentille kaikkiaan 1,9 miljardin euron takausosuudestaan.
Valtiovarainvaliokunta kokoontuu käsittelemään asiaa torstaina kymmeneltä ja suuri valiokunta yhdeltätoista.
Valtioneuvosto esittelee tiedonannon Espanjan rahoitusjärjestelmän vakautusohjelmasta eduskunnalle kello 14 alkavassa täysistunnossa.
Äänestykset ovat vuorossa perjantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Georgiaa johtaa joogaava pääministeri
Yle Uutiset tapasi pääministeri Bidzina Ivanishvilin Tbilisissä. Ivanishvili korostaa Georgian toimivia suhteita sekä EU-maihin että Venäjään. Vapaa-aikanaan pääministeri joogaa ja kerää eurooppalaista taidetta.
Inarinsaamelaisten yhdistys puoltaa stipendiä Sarivaaralle
Inarinsaamelaisten yhdistys kannattaa Saamelaisen korkeakoulun Israel Ruong -stipendin antamista kasvatustieteiden tohtori Erika Sarivaaralle. Yhdistys on siis eri mieltä viiden muun saamelaisjärjestön ja saamelaisneuvoston sekä saamelaiskäräjien puheenjohtajan kanssa.
Kärnä: Uusiin ministereihin on vaikea samaistua
SDP:n imatralaisen kansanedustajan Jukka Kärnän mielestä demareiden nuotta vuotaa miehistä ja ihmisten on vaikea samaistua uusiin naisministereihin. Kärnä painottaa, että miesäänestäjät on saatava takaisin.
Suomi ja Viro nostivat kädet pystyyn - EU saa päättää kaasuterminaalin paikan
Suomen ja Viron neuvottelut satojen miljoonien eurojen arvoisen LNG-terminaalin sijaintipaikasta ovat päättyneet tuloksettomina. Terminaalista ovat käytännössä kisanneet läntisellä Uudellamaalla sijaitseva Inkoo ja Viron Paldiski. Suomi ja Viro jättävät kiistan EU-komission ratkaistavaksi.
Katainen Soinille: "Tarvitseeko joka asiasta haastaa riitaa?"
Pääministeri Jyrki Katainen pitää Timo Soinin kommentteja demareiden ministerikierrätyksestä vanhanaikaisena. Kataisen mukaan olennaisinta on, että oikeille paikoilla saadaan asiantuntevimmat ihmiset. Riidanhaastamista pääministeri ei hyväksy.
"Keskusta yrittää korjata sen, mitä tämä hallitus sotkee"
Kansanedustaja Katri Komi (kesk.): Kotikunta-maakuntamalli on vaihtoehto sille sekasotkulle, jota hallitus meille tarjoaa.
Tutkija: Asiaosaaminen suojasi Ihalaista ja Tuomiojaa ministerikierrätyksessä
Eduskuntatutkija Ville Pernaa näkee SDP:n ministerikierrätyksen takana muitakin syitä kuin sopivan ajankohdan ministeriöiden töiden kannalta. Uudella peruspalveluministerillä on Pernaan mukaan nyt vahvat lähtöasemat.
Työmarkkinoilla tavallista kireämpää - sopimuksiin ei tule paraatimarssia
Työmarkkinoilla on alkuvuoden aikana neuvoteltu kaksi työehtosopimusta ja yksi palkkasopimus. Kaikkien kolme ovat syntyneet vasta valtakunnansovittelijan toimistossa. Lehdistön neuvotteluissa käytössä oli ylityökielto ja lakonuhka sekä työnantajien jättämä työsulkuvaroitus. Vaikka varsinaisia neuvotteluja on tähän mennessä ollut vain vähän, kaikki viittaa siihen, että ilmapiiri on tavallistakin kireämpi.
Perussuomalaiset naiset: Puolueessa ei ole rasisteja eikä sovinisteja
Perussuomalaisten nais- ja miesjärjestöjen mukaan puolue ja sen puheenjohtaja kannattavat tasa-arvoa.
