Politiikka |

Kansanedustajat tilauslennolla SuomiAreenaan

Eduskunta on kutsuttu koolle torstaina ja perjantaina puimaan Espanjan vakuussopimusta. Eduskunta kokoontuu kesken Porissa järjestettävän SuomiAreenan, johon useiden kansanedustajien oli määrä osallistua.

Eduskuntaryhmien johtoa lennätetään torstaina tilauslennolla Helsingistä Poriin SuomiAreenan keskusteluihin. Järjestelyyn päädyttiin, koska eduskunta kokoontuu poikkeuksellisesti kesken kesäloman puimaan Espanjan vakuussopimusta.

Kansanedustajien oli määrä olla samaan aikaan mukana SuomiAreenan keskusteluissa.

SuomiAreenan järjestäjät MTV3 ja Porin kaupunki lennättävätkin torstai-iltana Poriin charter-lennolla noin 15 puoluejohtajaa, varapuheenjohtajaa ja eduskuntaryhmien johtoa ylimääräiseen, eurokriisiä käsittelevään keskusteluun.

Takaisin Helsinkiin kansanedustajat lennätetään perjantaiaamuna, jotta he ehtivät äänestämään täysistuntoon. Istunto alkaa klo 10.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä