Kantolan tapahtumapuisto askelen lähempänä toteutumista
Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo uskoo Kantolan tapahtumapuiston toteutumiseen. Kaupunki on neuvotellut maakaupoista maanomistajan eli Tradekan kanssa.
Hämeenlinnan Kantolaan on suunniteltu suurta konsertti- ja tapahtuma-aluetta, jonne mahtuisi kerralla jopa satatuhatta ihmistä. Isosuo kertoo, että neuvottelut maanomistaja Tradekan ovat edenneet hyvin.
- Nyt käytännössä neuvotellaan siitä, että syntyykö maakauppa tässä lähiaikoina, ihan lähiviikkoina vai mitä tapahtuu, sanoo Isosuo.
- Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että me olemme maanomistajan kanssa päässeet aika paljon lähemmäksi tästä hintakysymyksestä. Nämä muut puistoon liittyvät valmistelut ovat edenneet hiukan hitaammin, kertoo Isosuo.
Päätös tarvitaan pian
Isosuo muistuttaa, että tapahtumapuistoa koskevilla ratkaisuilla on kiire, jos alueelle halutaan toimintaa jo ensi kesäksi. Tapahtuman järjestäjät alkavat kohta lyödä lukkoon ensi kesän tapahtumakalentereita.
- Nyt pitkästä aikaa tuntuu siltä, että siihen löytyy sellainen realisimi, että jos tämän toiminnan pyörittämiseen saadaan varmuus ja saadaan varmuus myös siitä, että sinne myös on tulossa näitä tapahtumia, jos tämä rakenne on kunnossa, niin uskon, että siihen on aika hyvätkin mahdollisuudet, hän muotoilee.
Asia tuodaan maanantain kaupunginhallituksen kokoukseen esityslistan ulkopuolelta, hän kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Nordean Lopen konttori suljetaan
Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.
Kymmeniä ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa työttömyys
Lähes 50 ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa lähivuosina työttömyys Kanta-Hämeessä. Opetusministeriö leikkaa maakunnan ammatillisesta koulutuksesta 435 aloituspaikkaa vuoteen 2016 mennessä.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
Keskustele: Ruokaturvallisuus puhuttaa - isoveli valvoo ostoksiasi - huolestuttaako?
Pakastekasvisten sisältämät rikkakasvin siemenkodat ovat vieneet ihmisiä sairaalahoitoon. Kauppaliike pystyy selvittämään, ketkä ovat ostaneet tätä tuotetta. Kumpi asia sinua huolestuttaa enemmän?

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.