Häme |

Kantolanniemen maaperää tongitaan muististakin

Hämeenlinnan kaupunki haluaa kokemuspohjaista tietoa Vanaja-Kantolan alueesta. Alueen suunnittelun taustaksi toivotaan tietoa siitä, mitä kaikkea alueella on vuosikymmenten saatossa tehty. Takavuosien toiminnassa ei välttämättä ole aina ajateltu ympäristöasioita.

Näkymä Kantolanniemestä Hämeenlinnan keskustan suuntaan
Kantolanniemi sijaitsee varsin otollisella paikalla Hämeenlinnan laajentumisen kannalta. Kuva: Yle / Ville Välimäki

Hämeenlinnan kaupunki valmistelee arkkitehtikilpailua teemalla Kantolanniemi 2030. Vanaja-Kantolan alue sijaitsee Hämeenlinnan keskustan välittömässä tuntumassa. Se on kaupungin kannalta varsin potentiaalista kasvusuuntaa, tienoota, johon voi tulla niin uutta yritystoimintaa kuin asumistakin.

Alue on ollut vuosikymmenet erilaisessa yrityskäytössä, jossa maaperäänkin on voinut joutua melkein mitä vaan. Koko alueen maaperää on vaikea tutkia kattavasti, mutta tieto siitä, että jossain on saatettu käyttää vaikkapa haitallisia aineita, helpottaa tulevaisuuden suunnittelua. Pilaantuneita maita käsittelevän hankkeen projektipäällikkö Teija Tohmo Hämeen ELY-keskuksesta.

- Mielellään me kaipaamme tällaisia tunnustuksia, mutta myös ihan mukavia kokemuksia, mitä milläkin alueella on tehty ja me toivomme, että me saisimme kenties tälle alueen suunnittelulle johtotähti tällä alueella tapahtuneesta toiminnasta.

Hyvää aluetta ei kannata hätiköiden hosua

Mahdollisesti vanhoja johtotähtiä hyväksi käyttäen, tulevaisuuden näkymiä Hämeenlinnan kaupunki aikoo etsiä arkkitehtikilpailun kautta. Kantolanniemessä visio on asetettu vuoteen 2030, kertoo arkkitehti Jari Jokivuo Hämeenlinnan kaupungilta.

- Kyllähän tämä on valtavan hieno resurssi kymmenien vuosien päähän. Ei sitä pidä tuhlata heti. Visioidaan ensin lennokkaasti ja ajan kanssa katsotaan, kysellään mielipiteitä kaupunkilaisilta myös. Kaupunkilaisethan kaupunki rakentaa ja asuu kaupungissa.

Kiinnostukselle tuskin on haittaa siitä, että Kantolanniemen alue on melkein keskellä kaupunkia, vesistön äärellä.

- Kyllä minä uskon, että varsinkin tuo ranta houkuttelee, tapahtumapuisto ja ihan asuminenkin. Kyllä varmasti työpaikkoja tulee tänne lisää, minä uskon ainakin näin.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä