Keski-Pohjanmaa |

Karhu pitää Kälviää jännityksessä

Paikkakunnan puheenaiheeksi noussut otus jäi perjantaina ampumatta kun paikalle tuli liikaa yleisöä. Poikkeamislupa häirikköyksilön kaatamiseen on voimassa maanantaihin saakka.

 Sami Myllykangas näyttää karhun reitin.
Video
Video: Kalle Niskala / Yle

Karhun errauspentu on vieraillut juhannuksesta saakka kälviäläisten pihoilla Keski-Pohjanmaalla etsien ruokaa muun muassa roskapöntöistä.. Nuori karhu on jo tottunut ihmisen läheisyyteen eikä ymmärrä pelätä.

- Se ei oletettavasti vanhemmallakaan iällä oppisi enää luontaisesti pelkäämään ihmistä. Tästä syystä karhun pyynti pois alueelta on perusteltua, sanoo Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan riistapäällikkö Mikael Luoma.

Karhu piilotteli Riistakeskuksen myöntämän ensimmäisen kuuden päivän kaatoluvan ajan. Nyt voimassa oleva 14 päivän poikkeuslupa umpeutuu maanantaina.

Karhu nähtiin viimeksi perjantai-iltana Kälviän vesitornin ympäristössä. Otus oli jo tähtäimessä, mutta metsästäjät eivät voineet painaa liipaisinta turvallisuussyistä, koska paikalle oli tullut liikaa yleisöä. Tieto kontion liikkeistä liikkuu liukkaasti Facebookissa ja tekstiviestein.

- Tämä on ongelma. Se vaikeuttaa pyyntiä ja aiheuttaa lisää vaaratilanteita jos alueelle tulee yleisöä. Siksi on toivottavaa, että paikalle ei lähdetä, vaan annetaan asiantuntevien pyytäjien hoitaa työnsä, sanoo Luoma.

Karhua ei jahdata aktiivisesti, vaan metsälle lähdetään vasta kun otus näyttäytyy asutuksen liepeillä. Näin varmistetaan se, että tähtäimeen saadaan varmasti kyseinen häirikköyksilö. Jahtiporukkaan on valikoitunut kymmenisen miestä.

Karhu jakaa mielipiteitä

Paikallisten metsästäjien puhelimet ovat soineet kuumina ja huoltoaseman baarista löytyy neuvoja joka lähtöön. Karhukeskustelu onkin lämmennyt niin, ettei metsästäjillä ole haluja julkisesti kommentoida karhuasiaa - paine pikaiseen kaatoon on kova ja toisaalta on niitä, jotka haluaisivat säästää otson hengen.

Ainakin Kälviän lapsivaltaisilla asuinalueilla ollaan yhtä mieltä siitä, että karhu on eksynyt väärään ympäristöön.

- Kyllä se jännittää., Aina kun puskassa rapisee, katsoo että onko se jänis vai karhu. Kieltämättä pelottaahan se.  Se on nähty niin useasti Kälviän ympäristössä. Pakko se on vain uskoa todeksi, että ne tässä näinkin lähellä kulkee, kertoo Sami Myllykangas, jonka pihan poikki karhu jolkutteli perjantaina.

Myllykankaan tavoin myös Miia Pöppösen tontti rajoittuu metsän reunaan - ja karhu vieraili sielläkin perjantaina. 

- Oikeastaan ei pelota. Tietysti, jos sen näkisi, niin sitten saattaisi pelottaa. Jotenkin sitä luottaa kuitenkin siihen, ettei se meidän päälle tule. Lastenkin takia on ajateltava niin, ettei sitä pelkoa ainakaan passaa kylvää kauheasti, että he uskaltavat olla täällä pihalla, pohtii Pöppönen.

Karhukannan vahvistuessa ihminen ja karhu joutuvat yhä useammin samoille reviireille.

- Toivon, että se saadaan kaadettua.  Se liikkuu täällä laajalla alueella ja kylvää pelkoa.  Lastenkin olisi turvallisempaa kulkea koulumatkat kun he tietäisivät, että sitä ei täällä enää ole.  Tietysti karhupolonen on söpö ja suloinen, että paras olisi kun se tajuaisi pysyä pois pihoilta.

Riistakeskus kehottaakin huolehtimaan siitä, ettei pihoilta löydy mitään mikä houkuttelisi karhun paikalle. Esimerkiksi kalojen perkuujätteet ovat usein saaneet kutsumattomia vieraita paikalle.

 

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä