Etelä-Karjala |

Karhuilmiö poikii myös vääriä hälytyksiä

Hätäkeskus on saanut useita perättömiä ilmoituksia. Pilapuhelut onneksi pystytään pääosin tunnistamaan jo puhelimessa.

Poliisi sulki Kanavansuun länsialueen ihmisiltä.
Poliisi sulki Kanavansuun länsialueen ihmisiltä perjantaina karhuhavainnon vuoksi. Kuva: YLE Etelä-Karjala

Viime viikkojen karhuhälytykset ovat aiheuttaneet myös perättömiä havaintoilmoituksia. Viime viikonloppuna Lappeenrannassa tehtyjen Kanavansuun ja Hartikkalan karhuhavaintojen lisäksi hälytyskeskukseen soitettiin myös perättömiä havaintoilmoituksia.

Komisario Ilkka Pöyhiä Etelä-Karjalan poliisista kertoo, että lähiaikojen karhu-uutisointi on saanut yleisön tekemään ilmoituksia aiempaa herkemmin. Häiriöksi asti turhia soittoja ei poliisin mukaan kuitenkaan ole tullut.

Pilan päiten tehdyt ilmoitukset tunnistetaan Pöyhiän mukaan kokemuksen avulla useimmiten jo puhelimitse, eikä partioita lähetetä paikalle turhaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä