Karhuja väsyttää jo
Karhut ovat nyt vararavinnon tankkausvaiheessa. Ne alkavat tutkijan mukaan pian mennä 'laiskaan tilaan', eli karhuja alkaa väsyttää ja niiden elimistön toiminta hidastuu.
Karhut ovat vähitellen vetäytymässä talvilevolle. Ylen aamu-tv:n haastattelema Sulo Karjalainen Kuusamon Suurpetokeskuksesta kertoo, että karhut hakeutuvat lepopaikoille syys-lokakuun aikana. Samalla karhut vielä tankkaavat ruokaa, ennen kuin ryhtyvät tyhjentämään suolistojaan.
Tankkausvaiheen takia karhuja on näkynyt myös pihapiireissä ja roskiksilla kaivamassa ruokaa.
- Kun näin voimakkaasti karhukannat ovat kasvaneet, ihmiset ovat ruvenneet ruokkimaan karhuja kuvauspaikoilla ja jättävät roskiksia pihojen reunoille. Nuoret karhut, jotka eivät vielä saa ravintoa kuten vanhemmat, tulevat katselemaan pihojen reunoja ja samalla kesyyntyvät. Myöhemmin, kun tämä nuori sukupolvi kesyyntyy, karhut tulevat yhä enemmän ihmisten esille, varoittaa Karjalainen.
Kuusamon suurpetokeskus punnitsi karhut keväällä selvittääkseen, kuinka paljon eläimet laihtuvat talviunen aikana. Tänä syksynä karhut aiotaan punnita myös ennen nukkumaanmenoa.
Mutta miten on, pitääkö vanha uskomus karhujen kiukkuisuudesta keväisin paikkansa?
- Karhut ovat suurinpiirtein samanlaisia ennen ja jälkeen unien. Ne alkavat mennä vähän laiskaan tilaan nyt, kun niitä rupeaa väsyttämään ja elimistön toiminta hidastuu. Samassa tilassa ne ovat keväällä, jolloin elimistö on edelleen hitaassa tilassa. Tällöin karhut ovat hyvin leppoisia, Karjalainen kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
