Karhujahti päättyi lyhyeen Halsualla
Keski-Pohjanmaalla karhujahti päättyi pikaiseen kaatoon maanantaiaamuna. Vain tunti karhunpyynnin alkamisesta parikymmentä metsästäjää ja koirat kaatoivat karhun Halsualla. Kaadot olivat lähellä myös Vetelissä ja Lestijärvellä.
Keski-Pohjanmaalle oli myönnetty vain yksi kannanhoidollinen karhukaatolupa, joten tänä syksynä ei muita karhuja kaadeta. Lupa käytettiin tehokkaasti, kauaa ei pyyntikausi vanhentunut ennen kaatoa.
- Miehet olivat liikkeellä aamuhämärissä. Lupa myönnettiin ennen kuutta ja ennen kello seitsemää tuli tieto, että karhu on kaadettu, kertoo Ullavan yhteisluvanylijohtaja Pekka Rahkonen.
Kaadettu karhu oli aikuinen, alle 200 kiloinen. Rahkonen ei halua paljastaa karhun sukupuolta.
Halsualla oli liikkeellä parikymmentä miestä ja koiria. Myös muualla Keski-Pohjanmaalla metsästäjät olivat lähteneet karhujahtiin.
- Vetelissä oli haukkutilanne ja Lestijärvellä passitustilanne, siellä metsästäjillä oli karhuun näköyhteys.
Karhusta otetaan nyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vaatimat näytteet sisäelimistä ja sukuelimistä. Karhusta otetuilla trikiininäytteillä tutkitaan, onko liha ravinnoksi kelpaava.
Pohjanmaalle on myönnetty kaksi karhun kaatolupaa, yksi Ähtäri-Alavus-Soini alueelle ja toinen Keski-Pohjanmaalle. Viranomaisten mukaan karhujen määrä alueellamme saa kasvaa, sillä Keski-Pohjanmaa kuuluu kehittyvän karhukannan alueeseen. Koko Pohjanmaan alueen karhukannaksi on arvioitu ennen lisääntymiskautta 115-125 yli vuoden ikäistä karhua.
Kälviällä puolestaan metsästäjät eivät ole saaneet kaadettua asuinalueella liikkunutta karhua. Maanantaina päättyy poikkeuslupa, joka sallii asuinalueen roskiksia penkoneen karhun kaatamisen.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Tukes vaatii talotehtailta selvityksiä sähkötöistä
Tukes vaatii suurimmilta talotehtailta selvitystä sähkökaapeleiden seinäasennuksista. Messuesittelyissä on paljastunut standardien vastaisia asennuksia, jotka voivat aiheuttaa ylikuormittumista tietyissä oloissa. Säädösten mukaiset asennukset nostavat talopaketin hintaa muutamia tuhansia euroja.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Sisäilmaongelmat ajavat kaupunginteatterin evakkoon
Kokkolan kaupunginteatteri joutuu remonttiin terveyshaittojen takia. Huono sisäilma on aiheuttanut oireita näyttelijöille. Korvaavia tiloja haetaan Jungsborgilta.
Hyvä veli ei vieläkään kulje hameessa
Hyvä veli -verkostot ovat nykyään pääsääntöisesti myönteinen asia. Samankaltainen ajattelu - saman sukupuolen kesken - helpottaa toimintaa. Toisaalta verkoston sisällä törmäykset ovat hyvästäkin: erimielisyys rakentaa enemmän kuin samanmielisyys. Lauteilla asioita ei enää päätetä, mutta "aika mukavat vitsit" kuuluvat yhä kokousten jälkilöylyihin. Näin tiivistää pitkäaikainen hyvä veli.
Polvivamma pitää Forsellin sivussa 10-12 viikkoa
IFK Mariehamn koki kovan kolauksen, kun Petteri Forsell loukkaantui viime viikolla joukkueen harjoituksissa.
Kiusalla käynnistetylle keikallekin lähdetään tosissaan
Pelastuslaitos lähtee täydellä höyryllä liikenteeseen varsin usein turhaan. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueella jopa neljäsosa hälytyksistä on virheellisiä. Palomiesten hyppyyttäminen on lähes poikkeuksetta tahatonta, mutta mukaan mahtuu myös kiusantekoa.
Meijerityöt jatkuvat Toholammilla
Tiistaiaamuna alkanut lakko Maitokolmion Toholammin meijerillä ei ole toistaiseksi hiljentänyt tuotantolaitoksia. Ammattiliiton mukaan lakossa on nyt kahdeksan työntekijää. Osapuolet kartoittavat valmiuksia neuvotteluihin keskiviikon aikana.
Kova talvi koitui karppien kohtaloksi
Kokkolan karppilampi on tänä keväänä tyhjä. Kalat kuolivat happikatoon poikkeuksellisen kovana talvena. Tilannetta pahensi vielä suojaavan lumipeitteen puute, sillä lammen jäätä käytettiin luisteluun. Rannoilta on kerätty toukokuussa satakunta kuollutta karppia.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
