Kainuu

Karhunkaatolupiin raju pudotus

Kannanhoidollisia poikkeuslupia myönnettiin 12 karhun metsästykseen Kainuuseen poronhoitoalueen ulkopuolelle. Suomen riistakeskus myönsi vuosi sitten samalle alueelle luvan 37 karhun pyyntiin.

Karhu metsäaukiolla.
Kuva: Kimmo Ohtonen / Yle

Kuhmoon myönnettiin karhunkaatolupia yhdeksälle karhulle. Sotkamossa saadaan nyt kaataa kaksi karhua. Ristijärven, Paltamon ja Puolangan eteläosan muodostamalla lupa-alueella voidaan kaataa yksi. Muualle lupia ei myönnetty.

Poikkeusluvat on myönnetty karhukannan hoitosuunnitelman tavoitteiden ja riistantutkimuksen karhukannasta tekemän arvion perusteella. Hoitosuunnitelmassa maa on jaettu viiteen kannanhoitoalueeseen, joissa karhukantaa verotetaan erilaisiin tavoitteisiin perustuen. Siten myös poikkeuslupien määrä suhteessa karhukantaan on erilainen eri alueilla.

Poikkeusluvat on kohdennettu Suomen riistakeskuksen harkinnan perusteella alueille, joilla karhukanta on tihein tai ongelmia on esiintynyt erityisen paljon. Lupien harkinnassa on painotettu pentuehavaintoja, jotka kuvaavat karhukannan kehityksen vaihetta.

Hoitosuunnitelmassa Etelä-Kainuu kuuluu Itä-Suomen vakiintuneen karhukannan hoitoalueeseen, johon kuuluvat myös pääosa Pohjois-Karjalasta sekä osia Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen alueista. 

Etelä-Kainuun karhut keskittyvät Kuhmoon

Ensi syksylle Kuhmon alueelle myönnettiin karhunkaatolupia yhdeksälle karhulle. Viime vuonna siellä sai kaataa 28 karhua. 

Kainuun länsiosassa lupien pienellä määrällä halutaan edistää karhun leviämistä karhukannan hoitosuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti.

Poronhoitoalueelle ei myönnetä kannanhoidollisia poikkeuslupia, vaan metsästys tapahtuu siellä kiintiömetsästyksenä. Suomen riistakeskus keskeyttää pyynnin kiintiöiden tullessa täyteen.

Metsästys alkaa elokuun 20. päivä ja kestää lokakuun loppuun saakka.
 

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä