Karjalainen: Sukupuolistereotypiat halutaan karsia oppikirjoista
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat käynnistämässä oppikirjojen kustantajien kanssa asiaa koskevaa hanketta.
Koulukirjoista pyritään poistamaan sukupuolirooleja vahvistavat esimerkit, kirjoittaa sanomalehti Karjalainen.
Sen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat käynnistämässä yhdessä oppikirjakustantamojen kanssa hanketta, jossa tavoitellaan sukupuolistereotypioiden purkamista oppimateriaaleista.
Lisäksi työn alla olevaan vuoden 2016 opetussuunnitelmaan halutaan kirjata tasa-arvon edistäminen.
Kyse on laajemmasta koulujen sukupuolittuneiden käytäntöjen muuttamisesta, jolla halutaan ennen kaikkea estää sukupuoliroolien vastaisesti käyttäytyvien tyttöjen ja poikien syrjiminen ja koulukiusaaminen.
Oppikirjojen tekijöiden mukaan tasa-arvoon on kiinnitetty huomiota oma-aloitteisestikin, ja sanavalintoja sekä kirjojen esimerkkejä ja kuvia pohditaan tarkasti.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Ammattiin valmistuvien "yo-lakeille" ei enää naureskella
Ylioppilaslakki valmistetaan perinteikkäällä tehtaalla juuri tilaajan toiveiden mukaiseksi. Erilaiset kokardit, tupsut ja vuorivärit tekevät päähineestä kantajansa näköisen, ja oman lakkinsa saavat myös ammattiin valmistuvat.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Putin-kohu: Poliisin selvitys rekisterivalvonnasta julki
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg sanoo, että he halusivat selvityksellä vastauksia siihen, miten poliisi on rekisterivalvontaa hoitanut, valvonut ja ohjeistanut. Selvityksen taustalla on kohu, joka syntyi, kun huomattiin että KRP:n salaisessa tiedustelurekisterissä oli Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi.
Ravintolapäivän pikkuveli Siivouspäivä ajaa suomalaiset kaduille
Kolmatta kertaa järjestettävän Siivouspäivän myötä sadat suomalaiset ympäri maan tulevat myymään ja antamaan tavaroitaan pihoille sekä kaduille. Spontaanisti Facebookissa alkanut tempaus on saanut ison huomion.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2014. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Harrasteilmailijoiden turma-alttius puhuttaa: "Tilanne on karmea"
Harraste- ja yleisilmailukoneille sattuneet onnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet kolmena vuotena peräkkäin. Vika on asenteissa, uskoo lentokouluttaja.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Tarjolla 250 työpaikkaa verovapaana – Finnair auttaa rekrytoinnissa
Finnair arvioi, että lähitulevaisuudessa irtisanomistarvetta ei ole yhtiön tekniikasta.
