Karjalainen: Vakuutusyhtiöt pohtineet avioerovakuutuksia
Avioerovakuutuksia tuskin kuitenkaan otetaan käyttöön, sillä se ei olisi kannattavaa liiketoimintaa.
Sanomalehti Karjalaisen mukaan avioerovakuutukset kiinnostavat myös suomalaisia.
Yhdysvalloissa parit ovat voineet ottaa vakuutuksia jo vuodesta 2010, mutta Suomessa se ei ole vielä mahdollista.
Karjalaisen mukaan vakuutuksia on kuitenkin mietitty. Ajatus vaikuttaa kuitenkin kaukaiselta, koska se ei täytä perinteisen vakuutuksen tunnusmerkkejä. Se ei myöskään luultavasti olisi yhtiöille kannattavaa liiketoimintaa ja väärinkäytösten riski on suuri.
Yhdysvalloissa vakuutusmaksuja maksetaan vuosittain, ja jos liitto päättyy eroon aikaisintaan neljän vuoden jälkeen, vakuutuksen ottaja saa korvausta.
Suomessa lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon. Yhdysvalloissa avioeroja tapahtuu vielä enemmän. Tavallisesti avioerotilanteissa eniten kustannuksia tulee asunnonvaihdosta, kun yhdestä asunnosta täytyy muuttaa kahteen.
