Karjalan kieleen voi tutustua äänikirjoista
Karjalan kielen säilymistä pyritään edistämään myös äänikirjoilla. Tuorein on juuri julkaistu Uuzi sana, joka sisältää Uuden Testamentin kokonaisuudessaan.
Uusi testamentti ilmestyi karjalankielisenä kirjana jo vuonna 2003. Osia siitä julkaistu äänitteenä jo aiemmin, mutta nyt kokonaan. Äänikirjan lukevat ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, Zinaida Dubinina Kotkanjärveltä sekä Ljudmila Markianova Petroskoista.
Uuzi sana on livviä eli aunuksenkarjalaa. Livvi on eniten puhuttu karjalan kielen murre.
Arkkipiispa Leo arvioi, että tätä äänikirjaa tullaan käyttämään mm. kotihartauksissa, palveluksissa, mutta myös kielen opetuksessa.
-Kuunnellessa kieli vertyy , ainakin jos ihmisellä on kieleen joku lähtökohta. Mutta tänä päivänä äänikirjaa tarvitaan yhä useammin semmoisenkiin opiskeluun, jossa opiskelijalla ei ole mitään lähtökohtaa karjalan kieleen, arkkipiispa Leo huomauttaa.
Suomen ensimmäinen karjalan kielen ja kulttuurin professori Pekka Zaikov on aloittanut työnsä Joensuun yliopistossa. Ensi viikolla alkaville karjalan kielen ja kulttuurin johdanto- ja peruskursseille on ilmoittautunut jo noin 70 opiskelijaa.
Kalevalakin karjalaksi
Äänikirjoina on ilmestynyt Suomessa myös karjalan kielen oppikirja ja pari kaunokirjallista teosta. Karjalankielistä kirjallisuutta ilmestyy toki myös Karjalan Tasavallan puolella. Siellä on jo käännetty karjalaksi myös Kalevala. Arkkipiispa Leon mukaan se painetaan ja julkaistaan Suomessa todennäköisesti vielä tänä vuonna.
Karjalan Tasavallan Kotkatjärviellä asuva Zinaida Dubinina kertoo, että äänikirjat ovat hyvä apu kylien karjalaisille heikosti lukeville ja näkeville vanhuksille.
- Sitten kun kutsumme heitä, niin he mielellään kuuntelevat tätä sanaa. Sehän itsestään tulee se sana, kun vain kuuntelee, Dubinina kertoilee.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.