Karjalan palautus miellyttää venäläisiä
Venäjällä Nordstream-kaasuputken ja Karjalan palauttamisen koplaaminen on herättänyt vilkkaan nettikeskustelun. Pietarilaisen talouslehden Delovoj Peterburgin nettilehti dp.ru otsikoi kirjoituksensa "Karjala voi palata Suomen haltuun". Keskusteluun on osallistunut lähes sata lukijaa, joista moni pitää palautusajatusta hyvänä.
Delovoj Peterburgin mukaan lehden hallussa on kirje, jonka suomalaisen liikemiehen Erkki Sederqvistin asianajaja Kari Silvennoinen on lähettänyt Venäjän kaupallisen edustuston energia-asiantuntijalle Viktor Sorokinille. Kirjeessä Sederqvist lupaa luopua Nordstream-putken reitin tukkivasta kaivosvaltauksesta, mikäli Venäjä aloittaa neuvottelut Karjalan palauttamisesta.
Lehden haastattelema venäläisasiantuntija epäilee, että Sederqvist yrittää ratsastaa kaasuputken vastaisilla mielialoilla eduskuntaan. Toisen arvion mukaan taustalla on Suomen hallituksen epävirallinen toimeksianto. Valtausanomuksen oikeuskäsittely voi viivyttää putkihanketta jopa kaksi vuotta.
Ja vielä kolmannen arvion mukaan talouskriisi vaivaa Gazpromia, eikä viivytys ole kaasuyhtiöllekään vastenmielinen.
Uutisen kirvoittamassa nettikeskustelussa nimimerkki Richard iloitsee siitä, että oma datsha sijaitsee Karjalankannaksella. Katty puolestaan on valmis liittymään Suomeen vaikka datshaa ei olekaan. Olegin mielestä Suomen hallussa Viipuri kukoistaisi - halvat hinnat, kunnon asunnot, kauniita huviloita, ei roistomaisia poliiseja.
Nimimerkki Opa-Opa ehdottaa kompromissia, joka miellyttää kaikkia ja olisi historiallisesti oikeudenmukainen - Karjala liitetään Suomeen ja Suomi Venäjään.
Keskustelun jyrkintä linjaa edustaa nimimerkki Vay, jonka mielestä herra Sederqvist pitäisi pikimmiten toimittaa rajan yli venäläisen diplomaattiauton tavarasäilössä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.