Pohjois-Karjala |

Karjalanpiirakan ME-yritys Ilomantsissa

Ilomantsilaiset yrittävät päästä historiankirjoihin leipomalla maailman suurimman karjalanpiirakan. Itäsuomalaiset piirakkataiturit leipovat jättipiirakan Piiroovestivaalien yhteydessä lauantaina 21.7. Parppeinvaaralla.

Miehet pitelevät suurta piirakkapeltiä.
Ravintoloitsija Hannu Lappalainen (vas.) ja Driton Veliu Ilomantsin Leipomosta esittelevät parimetristä paistopeltiä. Kuva: M-kuva/Pogostan Sanomat

Ilomantsissa lauantaina järjestettävässä uudessa Piiroovestivaalissa itäsuomalaiset piirakkamestarit yrittävät leipoa "mualiman suurimman piiroon". Edellinen ennätys on 1980-luvulta, jolloin Ilomantsissa leivottiin vajaan kahden metrin kokoinen piirakka.

- Meidän pelti on parimetrinen ja tätä varten tehty. Se mahtuu Ilomantsin Leipomon uuniin. Maksimimitta on siis kaksi metriä. Ensin siis leivotaan, sitten käydään paistamassa ja tuodaan yleisön ihasteltavaksi ja maisteltavaksi, ravintoloitsija Hannu Lappalainen kertoo.

Ilomantsi on tunnettu piirakoistaan. Tapahtuman ja ME-piirakkatempauksen tavoitteena on korostaa itäsuomalaista ruokakulttuuria ja käsillä tekemisen taidetta sekä esitellä myös uusia tuulia. 

- Ruokaperinteenhän pitää kehittyä ajassa ja tällä tempauksella haetaan julkisuutta ja arvostusta käsityölle tässä teollisessa maailmassa. Ja sen takia tapahtumassa on asiapuoltakin. Esimerkiksi kotiseutuneuvos Aira Viitaniemi kertoo käsintehdyn piirakan vahvasta suosiosta maailmalla, Hannu Lappalainen kertoo.

- Esillä on myös uusia virityksiä, esimerkiksi sultsinan sisään pannaan muutakin kuin perinteistä riisipuuroa, vatruskojen sisään leivotaan graavikalaa ja niiin edelleen. Näin saadaan vähän uudistettua ruokaperinnettä, Lappalainen jatkaa.

Ilomantsin Piiroovestivaalin ohjelmistossa on ME-yrityksen ohella myös mm. musiikkiesityksiä ja piirakkaviesti.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä