Lahti |

Kärkölän lentokenttähaaveet taas nosteessa

Lentokentän rakentamista Kärkölän-Orimattilan rajalle selvitetään jälleen. Paineita uuden kentän rakentamiselle Etelä-Suomeen ovat kasvattaneet Malmin lentokentän siirtosuunnitelmat ja Helsinki-Vantaan liikennemäärien kasvu. Kärkölässä lentokenttähankkeet ovat aiemmin herättäneet myös vastustusta.

Lentokone on laskeutunut Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kentän kapasiteetin riittävyys on ollut pohdinnassa viime vuosina. Kuva: YLE

Kaavailtu lentokentän paikka sijaitsee liikenteen solmukohdassa, noin neljän kilometrin päässä oikoradasta ja Helsinki-Lahti moottoritiestä.

Kenttää suunnitellaan nyt pienkonekuljetusten ohella tilaus- ja rahtiliikenteen tarpeisiin soveltuvaksi.

- Tavaraliikenteessä esimerkiksi nopeat kuljetukset ovat kasvussa sähköisen aikakauden ja internet-tilausten myötä, sanoo valmiusjohtaja Tapio Tossavainen Uudenmaan ELY-keskuksesta.

Oikorata toi logistiset virrat itään

Logistiselta sijainniltaan Hennan alue ohittaa esimerkiksi aiemmin aktiivisesti esillä olleen Humppilan.

- Tärkeää on löytää paikka, joka toimisi maa- ja ilmaliikenteen solmukohtana. Tässä mielessä Henna on toimiva, Humppila taas muita yhteyksiä ajatelleen liian lännessä. Logistiset virrat ovat nyt siirtyneet entistä enemmän itään, toteaa Tapio Tossavainen.

Lahden Alueen Kehittämisyhtiö LAKESin tekemän esiselvityksen mukaan lentokenttä maksaisi satoja miljoonia euroja ja se tarvitsisi tilaa noin tuhat hehtaaria.

- Tämä on valtakunnallinen, ei vain päijäthämäläinen hanke. Sen taakse tarvitaan laajat taustavoimat ministeriöitä myöten, sanoo sijoittumispalvelupäällikkö Lasse Lyijynen LAKESista.

Ratkaisevaa jatkon kannalta on Lyijysen mukaan se, mikä on Helsingin kaupunki kanta ja Malmin lentokentän jatko.

Samoille kulmille Kärkölään lentokentän paikkaa on soviteltu aiemminkin.

Nelisen vuotta sitten hanke kaadettiin Kärkölän valtuustossa kolmanneksen äänienemmistöllä.

Kommentoi aihetta

(13 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

ehtottomasti ei edistykselle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämähän on kehitystä joten sitä täytyy vastustaa. Parempi meidän on kuunnella lintujen laulua ja ihmetellä kun maailma menee menojaan ja ohitsemme. Voimme vaikka opetella vuolemaan koriste-esineitä turisteille.


Partamooses

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos hanke on jo aiemmin valtuustossa torpattu, niin miksi sitä pitäisi jälleen ajaa eteenpäin? Olen sitä mieltä, että Malmin lentokenttä on säilytettävä aktiivikäytössä - etsiköön Helsinki tonttimaansa pakkoliitosalueeltaan Sipoosta.


kyllästynyt

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jännä nähdä, saako kepulaiset nyt suutaan auki? Löytyykö tältä alueelta riitävästi "kokoomuslaisia omia lehmiä", että hanke etenee vauhdilla?


kehittyvien maakuntien mies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Malmin kentän siirto mihinkään hennaan ei ole mahdollista. Jos joku kuvittelee että tämä on joku lahden lentokenttä niin matkaa lahteen 30km.Jos suunitteluun käytetään kymmeniä miljoonia lahtelaisten veronmaksajien rahoja niin kenttä on suuniteltava renkomäki pennala alueelle. Siellä on kehätiet ynnä kehittyvä logistiikka.


eiolepulaakapasiteetista

Ilmoita asiattomasta kommentista

Helsinki-Vantaalla ei todellakaan ole pulaa kapasiteetista.

Sinnehän on jo uusi(a) terminaali(eja) kaavoitettu.

Helsinki-Vantaalla on kolme kiitotietä, ihmettelen kyllä miksi, kun Frankfurtissakin aukesi vasta viime vuonna kolmas kiitotie, ja Frankfurtin matkustajamäärä oli viime vuonna lähes nelinkertainen, verrattuna Suomen suurimpaan lentoasemaan.

Jos jossain on kapasiteetin puutetta, niin Lontoon Heathrow:lla, jossa on tällä hetkellä käytössä 4 terminaalia (joista suurimman BA on ominut) ja 2 kiitotietä. Kapasiteetista on käytössä 99%, kentällä ei ole kunnollista aurauskalustoa, joten älkää ihmetelkö, jos Heathrow:lla aina talvisin panikoidaan ja myöhästellään. Lisäksi Briteissä hallitus on päättänyt laittaa uudet kiitotiehankkeet jäihin vuosikymmeniksi, eikä lupaa uusille terminaaleillekaan ole myönnetty. Monet kannattavat uutta suurta Hong Kongin kaltaista lentokenttää Lontooseen, mutta BA ei, joten siellä on aika pattitilanne.

Suomessa on kyllä kapasiteettia, kunhan saadaan vain rakennustyöt käyntiin.


Emme halua mökkiläisiä Kärkölään

Ilmoita asiattomasta kommentista

Minä kuulun niihin tyhmiin kehitystä vastustaviin kaupunkilaisiin, jotka haluaisivat edes joskus nauttia linnunlaulusta ilman jatkuvaa melusaastetta. Hyvä tietää, ettei ainakaan Kärkölästä kannata ostaa kesäpaikkaa tai vakituista asuntoa kohtuullisen työmatkan päässä Lahdesta. Minkä ihmeen takia kaikki paikat pitäisi pilata tällaisilla paljon vievillä mutta vähän tuovilla hankkeilla, joissa paikallisilla asukkaillakaan ei ole mitään merkitystä. Haluaisin nähdä sen hankkeen kannattajan, jolla ei olisi mitään sitä vastaan, että lentokenttä jyräisi oman talon tai tulisi naapuriin.


vaalittuleevastustan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi hitsin hitsi! Ely-kestus ei ole varmaan saanut hankkeen kannattavuuslaskelmia edes likimain valmiiksi muutamassa kuukaudessa ja täällä ammattilaiset tietää heti kuinka kannattamaton hanke on. Pikkasen on joku jo laskenut niitä Humppilankin suunnalla. Pistäkäähän nyt kustannusarviota pöytään neropatit! Haittaa kentästä on varmasti monille, mutta voisi se olla alueelle elinvoimaakin tuova hanke. Minä en osaa ainakaan tässä vaiheessa arvioida hyötyjen ja haittojen suhdetta. Sen tiedän ainakin, että jos kenttä olisi tullut esim. Hirvihaaraan, niin olisimme saaneet siitä aiheutuvat haitat samanlaisina, mutta emme mitään hyötyä. Jos näyttää siltä, että hanke voisi olla kannattava, niin hommaa eteenpäin vaan!!


air

Ilmoita asiattomasta kommentista

Johan lentokenttiä pukkaa, kun Humppila, Mäntsälä ja Kärkölä. Tässä oikein joutuu pian pulaan, kun pitää valita mistä nousta koneeseen.

- Suoraan sanottuna - mitä pellejä


From Kärkölä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Aika temppu, jos ihmiset ajettaisiin kodistaan kylmästi pois ja rakennetetut talot jyrättäisiin nurin. Tuntuu, että Suomesta on tullut yhtä alkukantainen maa kuin joku kauko idän maat, jossa ihmisiä ajetaan pois kodeistaan.

Minkä ihmeen takia ei voi kehittää Lappeenrannan ja Tampereen kenttiä ? Mikä vimma tolla Tossavaisella on saada uusi kenttä ? Hieman haiskahtaa koko homma.


Katselen näitä asioita aika läheltä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mikä kumman pakko se on saada järjettömän kalliisti rakennettava ja ylläpidettävä lentokenttä? Niitähän on jo valmiiksi vajaakäyttöisenä Suomi täynnä. Armeijan käytöstäkin vapautuu yllättäen lisää. Lentoyhtiöillä menee tulevaisuudessakin huonosti ja lentoliikenne vähenee kun hinnat joudutaan laittamaan kannattaviksi.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä