Satakunta |

Karri Kivi: Jokainen jengi kirjoittaa oman tarinansa

Porin Ässien päävalmentajan Karri Kiven mukaan vaihtuvuus jääkiekon SM-liigajoukkueissa on kasvanut viime vuosina. Kivi laskee, että joukkueessa on aina kymmenkunta uutta pelaajaa, kun lähdetään valmistautumaan uuteen kauteen. .

Karri Kivi.
Karri Kivi. Kuva: Tuuli Liekari / Yle

Jääkiekon SM-liigajoukkueissa valmentajat ovat joutuneet viime vuosina sopeutumaan tilanteeseen,  että joukkue muuttuu vuosittain huomattavasti.  Jatkuvuus joukkueen rakentamisessa on koko ajan vähentynyt,  kun pelaajistossa tapahtuu isoja muutoksia. 

Porin Ässien päävalmentaja Karri Kivi sanoo,  että joukkueessa on nykyään mukana aina kymmenkunta uutta pelaajaa ja muuttunut kokoonpano hitsautuu joukkueeksi aina omalla tavallaan.

- Jos mietin kolmea viimeisintä vuotta, se on noin kymmenen pelaaja, kun on vaihtunut. Joka vuosi jengi kirjoittaa tarinansa uusiksi oman motivaation ja roolin mukaan. Joskus lopputuos on jääkiekossa  hyvinkin pienistä asioista kiinni.

Karrin mukaan jatkuvuus on vähentynyt selvästi viime vuosina.

- Muuttoliike on suurta. Toki poikkeuksiakin on. JYPin mestaruusporukka on pysynyt aika hyvin kasassa.

Sekä Porin Ässät että Rauman Lukko ovat aloittaneet tällä viikolla joukkueharjoittelun.

Perinteinen Pitsiturnaus avaa kiekkokauden perjantaina Raumalla. Lukon ja Ässien lisäksi turnauksessa ovat  SM-lligasta Tampereen Ilves,  Lahden Pelicans ja TPS sekä mestiksen mestarijoukkue Vaasan Sport.

 

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä