Keski-Suomi |

Kartellikapinaan lisää väkeä ja aikaa

Metsänomistajat ovat saamassa puolelleen lisää väkeä kamppailussa puukartellia vastaan. Kartellikapinaa vetävän yrittäjä Reijo Lahtosen mukaan oikeusprosessiin on lähdössä mukaan satoja uusia metsänomistajia.

Metsäkone korjaa puuta
Kuva: YLE

Lahtosen mukaan tilanne on kapinan kannalta erinomainen.

- Ennen joulua jätettiin reilut 600 korvausvaadetta tähän Suuri Savotta -ryhmään. Parhaillaan on satoja papereita lisää lähes valmiina, ja maaliskuun loppuun asti voimme lisätä tähän samaan prosessiin, Lahtonen kertoo.

Kartellikorvausten hakuun on myös nyt aiemmin ajateltua enemmän aikaa. Asian vanheneminen lasketaankin markkinaoikeuden tuomiosta 2009, jolloin viiden vuoden vanhenemisaika umpeutuukin joulukuussa 2014.

Kartellikapinaan osallistuvat metsänomistajat pyrkivät saamaan kolmelta metsäyhtiöltä yhteensä kymmenien miljoonien korvaukset hintakartellissa kärsityistä vahingoista. Puunostokartellin muodostivat Stora Enso, Metsäliitto ja UPM. Ne on jo tuomittu kartellista markkinaoikeudessa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä