Karvakorvalle lukeminen on rentoa puuhaa
Kirjastokoirista on saatu hyviä kokemuksia Kaarinassa. Koira on lukutaitoa haukkumaton kuuntelija, jolle tarinointia ei lukihäiriöisenkään tarvitsee jännittää. Koiranviran tarkoituksena onkin innostaa lukuharrastuksen pariin alakouluikäisiä lapsia, etenkin poikia.
Berninpaimenkoira Rento on ottanut työskentelyasentonsa. Se makaa lattialla selällään, tassut kohti taivasta. Karvakorva kuuntelee välillä läähättäen, välillä hieman vikisten Niklaksen lukemaa tarinaa kauhukartanosta, jota asuttavat ihmissudet, vampyyrit, luurangot ja zombiet.
– Pitää olla tapahtumia ja jännitystä vähän, Niklas arvioi Rennon kirjallisuusmakua.
Niklas on kokenut tarinaniskijä.
Aiemmin hän on käynyt lukemassa koiralle Kaarinan pääkirjastossa. Tämän vuoden alusta koiralle lukeminen on onnistunut myös Littoisissa ja Piikkiössä.
Rento on Niklaksen mielestä täydellinen kuuntelija.
Itse hän kertoo lukevansa jonkin verran, mutta taidossa on vielä kartuttamista. Välillä paremmaksi lukijaksi kehittyminen nappaa enemmän, välillä vähemmän.
Koira ei hauku lukutaitoa
Koirille lukeminen aloitettiin Kaarinan pääkirjastossa ensimmäisenä Suomessa viime vuoden alussa. Nyt eläinavusteinen lukuhanke Tartu tassuun – lue koiralle on ELY-keskuksen myöntämän tuen turvin laajentanut reviiriään. Asiasta on innostuttu myös Espoossa ja Helsingissä.
Aiemmin koiralle pääsivät lukemaan vain lukuvaikeuksista kärsivät lapset, nyt se on mahdollista kaikille Kaarinan alakouluikäisille.
– Kun luetaan koiralle, lapsen ei tarvitse jännittää. Koira ei arvostele, koira ei naura, koira ei korjaa lukemista. Siinä ehkä unohtuu kokonaan se, että luetaan ja harjoitellaan, pohtii informaatikko Kirsi Kallioniemi-Holmberg Kaarinan kaupunginkirjastosta.
Lukuhetki on rauhallisessa tilassa, jossa on paikalla koiran lisäksi vain sen emäntä Maarit Haapasaari. Hän on lukutuokion ajan täysin vaiti, eikä ohjaa lukemista mitenkään. Rennolla on myös nuorempi oppipoika, Viljo. Molemmat ovat koulutettuja, testattuja ja vakuutettuja berninpaimenkoiria.
– Lapset ottavat koirat vastaan aivan ihanasti! Rento on saanut monta hyvää ystävää; kadullakin lapset tunnistavat Rennon ja Rento heidät. Viime vuonna kun hankkeen virallinen osuus päättyi, monet soittivat ja kysyivät, onko mahdollista päästä lukemaan koiralle vielä uudelleen, kertoo halikoiriensa kanssa myös muun muassa vanhainkodeissa ja hoitoyksiköissä kiertävä Maarit Haapasaari.
Koiruudet innostavat pojatkin kirjojen pariin
Syventyminen kirjojen maailmaan karvaturrin kanssa on tärkeä hetki lapselle. Ei ole yhdentekevää, mikä opus lukunautinnoksi valikoituu.
– Lapsille on hirveän tärkeää, mitä he lukevat koiralle. Moni miettii kauan, mitä Rento tai Viljo haluaisi kuunnella. Monelle on tärkeää myös, että täytyy jatkaa samasta kohdasta, mihin on jäänyt, koska muutenhan Rento menee sekaisin eikä kuule koko tarinaa! Usein luetaan koira- tai eläinkirjoja tai ihan vaan hauskoja kirjoja, kuvailee Kirsi Kallioniemi-Holmberg lukusuosikkeja.
Tartu tassuun -hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki alakouluikäiset lapset, mutta erityisesti hanke suunnataan lapsille, jotka tarvitsevat innostusta ja motivointia lukemiseen. Kohderyhmänä ovat etenkin pojat, joiden innostaminen lukemiseen vaatii usein erilaisia keinoja ja välineitä kuin kirjoja ahmivilla tytöillä.
– Pojathan lukevat mielellään sarjakuvia, ja kauan on ajateltu, ettei se ole kunnon lukemista. Sehän on tosi hassu ajatus! Ehkä sillä tavalla ei ole saatu poikia innostumaan niiden "oikeidenkaan" kirjojen lukemisesta.
– Nykyään saa lukea sarjakuvia. Hankkeessamme on paljon mukana poikia, jotka lukevat tosi innokkaasti. Pojat eivät ehkä huomaa, että luetaan, kun luetaan koiralle. Se on ikäänkuin jotain muuta. Koiralle lukeminen tekee siitä innostavaa, miettii Kallioniemi-Holmberg.
Lukuinnostuksen ohella tarkoituksena on tavoittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lapset, joilla voisi syntyä tulevaisuudessa ongelmia lukemisen kanssa. Heitä halutaan innostaa lukemaan uudella tavalla. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Kaarinan koulutoimen kanssa.
Ainakin ensikokemukset ovat rohkaisevia. Paristakin tekeillä olevasta yliopistogradusta tihkuneiden ennakkotietojen mukaan nelijalkainen lukukaveri laskee kynnystä käydä kirjojen kimppuun. Suoraakin palautetta on tullut.
– Viime viikolla Piikkiössä eräs poika oli jo kotona harjoitellut omien koirien kanssa. Moni muukin on sanonut, että kotona on luettu kissoille ja koirille. Monet vanhemmat ovat ihmetelleet, ettei ole tullut mieleen, että näin yksinkertainen asia voi innostaa lukemaan! Tässäkin oli käynyt niin, että koirat olivat jo lähteneet muualle, mutta poika oli vaan jatkanut lukemista. Ei hän ollut enää huomannutkaan, että koirat puuttuvat, nauraa Kirsi Kallioniemi-Holmberg.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.