Satakunta |

Karvia oli koko Suomen sateisin paikka heinäkuussa

Heinäkuu oli keskilämmin, mutta sateinen. Kaikkein eniten satoi Karviassa, Pohjois-Satakunnassa. Sade ropisi alas Suomessa varsin epätasaisesti, sillä suuressa osassa Etelä-Suomea sademäärät jäivät normaalia pienemmiksi.

vettä tiellä ja pellolla
Kuva: Riitta Pihlaja / Yle

Karviassa rankkasateet saivat aikaan heinäkuussa melkoisen vedenpaisumuksen ja pelloille tulvinut vesi aiheutti mittavia vahinkoja maanviljelykselle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Karviassa kertyi sadetta heinäkuun aikana kaikkiaan 243 millimetriä. Kunnassa mitattiin myös kuukauden suurin vuorokautinen sademäärä, kun 8. heinäkuuta vettä tuli 96 millimetriä.

 

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä