Kasari jäi kuvina talteen
Sari Poijärvi aloitti opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä syksyllä 1980. Samalla alkoi tuon vuosikymmenen taltioiminen. Poijärvi eli 1980-luvun rauhanmarssit ja populaarikulttuurin käänteet kameransa kanssa. Nyt nuo kuvat ovat näytteillä Joensuun Taidemuseon Kasari-näyttelyssä.
1980-luku muistetaan neonväreistä, olkatoppauksista ja puudelikampauksista. Tuo vuosikymmen oli kuitenkin paljon muutakin - sitä leimasi myös yhteisöllisyys. Valokuvataiteilija Sari Poijärvi kertoo itsekin unohtaneensa kuinka paljon silloin marssittiin.
- Kun kävin läpi negatiiviarkistoani tätä näyttelyä varten huomasin, kuinka paljon olimme liikkeellä eri asioiden puolesta. Varsinkin rauhan puolesta marssittiin ahkerasti. Sitten oli tietysti niitä humoristisempiakin teemoja kuten vaikkapa Keskiolut R-kioskeihin-kampanja, muistelee Poijärvi.
Valokuvan kannalta 1980-luvulla tapahtui paljon. Kun Poijärvi aloitti opintonsa, valokuva oli vielä objektiivista, mustavalkoista ja dokumentoivaa. Eikä missään nimessä taidetta.
- Valokuvataiteesta ei puhuttu sanaakaan. Sitten kun päästään vuosikymmenen loppuun, niin yks kaks, tämä valokuvataide, joka oli todella ollut paarian asemassa, siitä aletaankin puhua koko taiteen veturina. Valokuva kehittyi noina vuosina hyvin paljon ja nopeasti, kertoo Poijärvi.
Harppausten vuosikymmen
Sari Poijärven muistissa 1980-lukua leimaavat muutenkin eri aloilla tapahtuneet suuret harppaukset. Valokuvataiteen lisäksi kulttuuri ja sen tekijät muuttuivat rajusti.
- Kyllä ne hurjat hypyt siitä ovat jääneet mieleen. Valokuvataiteen lisäksi tuli tietysti poliittinen muutos. Berliinin muuri murtui 1989. Olin vuonna -81 matkustamassa Puolan läpi ja tapasin junassa perheen, joka oli pakenemassa Puolasta. He kertoivat lähtevänsä, koska Puolassa mikään ei tule ikinä, koskaan, milloinkaan muuttumaan, sanoo Poijärvi.
Naisten esiinmarssi leimaa sekin Sari Poijärven 1980-lukua. Hänen mukaansa naiset olivat silloin vielä marginaalissa.
- Enkä tarkoita pelkästään valokuvataidetta, kuvataidetta tai musiikkia. Kaikkialla alkoi ilmestyä naisia jotka oikeasti olivat merkittäviä ja tekijöitä omalla alallaan.
- Tämän lisäksi yksi suuri hyppäysi tapahtui viestimissä. Ei pelkästään radio mullistunut, silloinhan syntyi koko joukko uusia lehtiäkin. Uusi Laulu, Skandal, Rumba, Image, City Lehti, ne vain polkaistiin käyntiin koska todettiin että niille on tarvetta, listaa Poijärvi.
Kirja Kjell Westön kanssa
Koska kuvamateriaalia on paljon, päätti Sari Poijärvi koota aineistosta myös kirjan. Teoksen tekstit on laatinut kirjailija Kjell Westö.
- Kiitollisempi ei ihminen voisi olla siitä, että sain noin loistavan kirjoittajan mukaan. Hänellä on se loistava ominaisuus, että hän saa historian niin hienosti näppituntumaan. Hän liikkuu tässä kirjassa henkilökohtaisen ja yleisen muistelon välimaastossa.
- Minusta Kasari-kirja on kaiken kaikkiaan hieno opus. Me läksimme siitä, että kumpikaan ei säestä toista, vaan teemme täysin itsenäiset jutut. Eli minä olen omalla tahollani tehnyt kuvallista historiikkia 1980-luvusta. Kjell taas on siellä kirjailijankammiossaan tehnyt omaa historiikkiään. Sitten nämä kaksi kohtaavat kirjassa ensi kertaa, sanoo Poijärvi.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Venäläinen helikopteri luvatta Suomen puolella?
Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii mahdollista helikopterin aiheuttamaa valtakunnan rajan ylittämistä Venäjältä Suomeen ja takaisin Venäjälle, Lieksan Otrosvaaran alueella.
John Deeren Joensuun tehtaalla juhlitaan 40 vuotta
Deere & Company -yhtiö perustettiin vuonna 1837 eli takana on 175 vuotta. John Deere Forestry Oy:n Joensuun tehdas puolestaan perustettiin vuonna 1972, ja niinpä tehtaalla vietetäänkin 40-vuotisjuhlavuotta. Juhlapuheiden aika oli perjantaina 25. toukokuuta.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Pohjois-Karjalaan kaksi uutta neuvosta
Tasavallan presidentti on myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen joensuulaiselle toimitusjohtajalle, ylioppilasmerkonomi Harri Jorma Bromanille ja maaviljelysneuvoksen arvonimen nurmeslaiselle maanviljelijälle, agrologi Timo Juhani Komulaislle.
Joensuun näyttelyssä 4600 koiraa
Joensuussa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Suvi-Karelia 2012 koiranäyttely, jossa on mukana koiria Suomen lisäksi myös muun muassa Venäjältä. Tuomareita raviradan näyttelysssä puolestaan on 13 maasta.
Joensuu edelleen mukana palvelukeskuksen paikkakunnaksi
Puolustusministeriö esittää Puolustusvoimien palvelukeskusta Kouvolaan tai Joensuuhun. Puolustusvoimien esittämä Tuusula sen sijaan on pudotettu pois. Sijoituspaikkakuntaa käsitellään ennen puolustusministeriön lopullista päätöstä vielä toukokuun aikana alueellistamisen koordinaatioryhmässä.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Jolkkonen vihkii ensimmäiset pappinsa
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen toimittaa ensimmäisen papiksi vihkimisen helluntaipäivän messun yhteydessä Kuopion tuomiokirkossa.
Tohmajärven eteläisissä kylissä maaseutu elää vireästi
Viikon kyläkiertue jatkuu tiistaina 29.5. Tohmajärvellä. Neljä kylää (Akkala, Jouhkola, Timola ja Riikola) muodostavat kylätoiminnassa Tohmajärven eteläiset kylän-kokonaisuuden.
Erikoisluokissa on imua
Erikoisluokkien vetovoima Joensuun kouluissa on vahva. Esimerkiksi Pielisjoen yläkoulun luonnontieteiden ja matematiikan luokalle Karsikkoon hakijoita oli kaksinkertainen määrä, mitä opetukseen mahtuu. Lyseon peruskoulun uusi englannin kielipainotteinen erikoisluokka yllätti. Hakijoita oli Joensuusta ja ympäristökunnista yli kaksikymmentä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.