Kotimaa

Kassakriisiin karahtanut Suomen Hopealinja halutaan pitää pinnalla

Hämeenlinnan ja Tampereen välillä risteilevä Suomen Hopealinja halutaan pitää pinnalla. Sisävesivarustamo joutui kassakriisiin, kun sen uusimman aluksen rahdista tuli yllättäen viisinkertainen lasku. Hopealinja on suurimmaksi osaksi kuntien omistama yhtiö. Nyt kunnat ovat valmiita pelastamaan laivayhtiönsä uppoamasta.

Sisävesialus laiturissa
Hopealinjan vt. toimitusjohtaja Juhani Eskelinen lupaa laivayhtiön kehittävän muun muassa lyhyen matkan toimintaa Hämeenlinnasta Aulangolle ja Hattulan Lepaalle. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Suomen Hopealinjan suurimpia omistajia ovat Tampereen kaupunki yli 28 prosentin ja Hämeenlinnan kaupunki yli 18 prosentin osuudella. Omistajina on myös muita kuntia risteilyreitin varrelta.

Hopealinjan kassakriisin vuoksi kunnat ovat lisäämässä yhtiön pääomaa osakeannilla. Kahta nykyistä osaketta kohden omistajat voivat merkitä yhden uuden osakkeen. Muun muassa Tampere ja Hämeenlinna ovat jo tehneet päätöksen satsauksestaan laivayhtiöön. Rahallisesti Tampereen osuus on runsaat 100 000 euroa ja Hämeenlinnan liki 70 000 euroa.

Lyhyempiä risteilyjä enemmän

Hämeenlinnan kaupungin omistajaohjauksesta vastaava liiketoimintajohtaja Kari Suokas edellyttää kaupungin rahalliselle panostukselle sitä, että Hopealinja kehittää toimintaansa Hämeenlinnassa.

– Ensinnäkin yhtiön täytyy laittaa taloutensa kuntoon sillä tavalla, että yhtiö tekee jatkossa positiivista tulosta. Lisäksi yhtiön pitää kehittää uusia matkailutuotteita, jotka sopivat tänne Hämeenlinnan seudulle. Hopealinjan tulee myös olla aktiivisesti yhteydessä täällä olevien matkailuritysten kanssa.

Matkustajia toivotaan lisää

Hopealinjan vt. toimitusjohtaja Juhani Eskelinen lupaa laivayhtiön kehittävän muun muassa lyhyen matkan toimintaa Hämeenlinnasta Aulangolle ja Hattulan Lepaalle. Hän lupaa myös, että lippujen hintoja lasketaan.

– Mitään seutukuntaa ei silti toiminta-alueella jätetä muita huonompaan asemaan palveluita kehitettäessä. Yhteistyötä markkinoinnissa on kyllä tehty ja sitä kehitetään edelleen, sanoo Eskelinen.

Hän huomauttaa, että joka kesä tähänkin asti yksi laiva on ollut lyhyemmillä risteilyillä Hämeenlinnan päässä, mutta laivaa on ollut vaikea saada täyteen.

Eskelinen on tyytyväinen siihen, että kunnat ovat jo tehneet päätöksiä panostaa Hopealinjaan. Niiden ansiosta yhtiön toiminta on turvattu.

Hämeenlinnan liiketoimintajohtaja Kari Suokas on myös optimistinen.

– Ilman muuta toivotaan, että Hopealinja tulee seilaamaan entistä voimakkaammin ja näkyvämmin.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tampere

Delfiinit lennätettiin salassa Kreikkaan – toimitusjohtaja: "Haluttiin turvata työrauha"

Video: Yle Uutiset Pirkanmaa: Delfiinien siirto Särkänniemestä
Video

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä