Kasvatuskeskustelut vähentävät oppilaiden uhmaa
Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä jälki-istunnoista olisi luovuttava, sillä jälki-istunto on usein vain opettajien ajan tuhlausta. Sääksjärven koulussa Lempäälässä kasvatuskeskustelut korvasivat jälki-istunnot jo seitsemän vuotta sitten.
Muutama käsi kohoaa, kun Sääksjärven koulun rehtori Seppo Siitonen kysyy yhdeksäsluokkalaisilta, kuinka moni on saanut "kaken". Kake, eli kasvatuskeskustelu, on täällä painava sana - se tarkoittaa, että on jäänyt kiinni pahanteosta.
Kahdeksasluokkalainen Monica poistui luokasta kesken oppitunnin ja viipyi välipala-automaatilla turhan pitkään.
- Kun menimme takaisin luokkaan, meille sanottiin, että siitä tulee rangaistus. Sitten meidät kuulutettiin opettajanhuoneeseen eräs päivä ja saimme kaken.
Keskustelussa oppilas joutuu käymään läpi sääntöjen rikkomiseen johtanutta käytöstään ja soittamaan vanhemmilleen.
Paluuta jälki-istuntoihin ei ole
Kasvatuskeskustelut otettiin käyttöön Sääksjärven koululla, kun huomattiin, etteivät jälki-istunnot toimineet.
- Jälki-istunnoilla ei ollut sitä kasvattavaa merkitystä, mikä niillä on kuviteltu olevan. Käytös ei jälki-istunnosta muuttunut, kertoo rehtori Seppo Siitonen.
Kasvatuskeskustelujen tulokset ovat olleet hyviä: heti ensimmäisenä vuonna kasvatuskeskustelujen määrä oli puolet edellisen vuoden jälki-istuntojen määrästä ja sillä tiellä on pysytty.
Vaikka jälki-istuntoa käytetään edelleen valtaosassa Suomen kouluja, on kasvatuskeskusteluiden käyttö lisääntynyt viime vuosina. Jokainen koulu soveltaa keskustelumallia hieman omalla tavallaan, mutta pääasia on keskustella sekä oppilaan että vanhempien kanssa.
Juttelu ei aina riitä rangaistukseksi
Sääksjärven koulun yhdeksäsluokkalaiset eivät pidä kasvatuskeskustelua niin pahana rangaistuksena kuin jälki-istuntoja. Toisiin ei puhe tehoa, pohtii historian opettaja ja kasvatuskeskusteluja vetävä Juha Raunio.
- Se toimii niille, jotka ovat harvoin pahanteossa. Totta kai on myös niitä oppilaita, joilla on paljon kakeja, ja jotka ei välitä. Heille kake menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Raunio kuitenkin huomauttaa, että tänä vuonna kasvatuskeskusteluja on ollut vähän, joten toimita puree.
Nykynuoret eivät myöskään sulata rangaistuksia mukisematta.
- Lapset on hyvin avoimia, aktiivisia ja heillä on selkeät omat mielipiteet, jotka he tuovat esille. He eivät halua nähdä epäoikeudenmukaisuutta ympärillään varsinkaan itsenä kohdalla ja tämän he tuovat selkeästi esille, sanoo rehtori Seppo Siitonen.
Tärkeintä olisi siis reilulla pelillä saada kaikki käyttäytymään sääntöjen mukaan.
- Oppilasta on kuunneltava, ja hänelle on annettava mahdollisuus tässä kasvatuskeskustelussa. Viemme asiaa eteenpäin hyvin ratkaisukeskeisesti ja haemme parasta tulosta katsomalla eteenpäin, täydentää Siitonen.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Halpalentoyhtiö Ryanair teki ennätystuloksen
Viime tilivuoden ennätystulokselle ei povata jatkoa. Yhtiön toimitusjohtaja ennustaa, että lähitulevaisuudessa Euroopaan jää vain neljä lentoyhtiötä.
Valtuusto etsii säästökeinoja Tampereella: Lähikirjastotkin uhattuna
Kaikki säästävät, kun Tampereen kaupungin menoja suitsitaan. Uudet säästöehdotukset on toimitettava hallitukselle perjantaihin mennessä.
Rautatieala saa kaivattuja osaajia
Osaavista työntekijöistä käydään kisaa rautatiealalla. Tänä keväänä osaajia valmistuu Suomeen 120 lisää.
Tiekirkoista voi rakentaa itselleen kiertomatkan
Kirkon voi valita myös sillä perusteella, mitä muuta lähistöltä löytyy.
Anarkiassa häviävät hierarkiat ja byrokratia
Puolue pilaa puhtauden ihmisessä, sanoo Tampereen torikokoukseen osallistunut Risto Turunen. Torikokous oli osa niin sanottua Occupy-liikehdintää.
Iron Sky -ohjaaja tekee 3D-elokuvan Hitleristä
Timo Vuorensolan tulevan elokuvan keskiössä on digitaalinen animoitu Hitler. I Killed Adolf Hitler -elokuvan Hitler-hahmo luodaan samalla tavalla kuin Taru sormusten herran Klonkku.
14-vuotias poika katosi Tampereella
Alex Tastula ei palannut 16. toukokuuta koulusta kotiin.
Kerholan jätevesivuodosta selvittiin säikähdyksellä
Paikallisten pahoista aavistuksista huolimatta alajuoksun vesi ei likaantunut pahasti Nokialla maaliskuussa. Teollisuus sen sijaan ehti kärsiä.
Työpaikat vähenevät Vilppulan sahalla
Sahaan satsataan 30 miljoonaa euroa. Samalla kymmeniä työpaikkoja voi kuitenkin kadota.
Lapsettomuudesta on selvittävä omin neuvoin
Lapsettomuus on yhä yleistyvä ongelma, josta vaikenemisella on pitkät perinteet. Vielä nykyäänkin lapsettomat parit törmäävät kummastelevaan ja vähättelevään asenteeseen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.