Pohjanmaa |

Kasvavat sisäilmaongelmat lisäävät myös purkufirmojen töitä

Rakennusten kosteus- ja sisäilmaongelmat tietävät töitä purkufirmoille. Kesän kiireisin aika onkin juuri meneillään. Ala on moninkertaisesti säädeltyä, mutta silti harmaa talous on hiipinyt kierrätettävän metalliromun ja maa-ainesten sekaan.

Pohjan koulusta lattian alta paljastuva savipohja poistetaan.
Pohjan koulusta lattian alta paljastunut savipohja poistetaan. Kuva: Teemu Laitila / Yle

Seinäjoella Pohjan koulun saneerauksessa on kertynyt iso läjä romumetallia. On vanhoja putkia, pattereita ja lämpökattiloita. Kohta metallikasa on matkalla kierrätykseen. Purkufirmoilla onkin kesän kiireisimmät ajat meneillään, pitää hajottaa, poistaa ja lajitella.

- Tyypillinen työmaa on tällainen julkinen saneerauskohde esimerkiksi koulu tai sairaala, joka on sisäilmaongelmien takia remontissa, kertoo kuortanelaisyrittäjä Ari Ämmälä Pohjanmaan Erikoispurku Oy:stä.

Puretut seinät menevät pääasiassa kierrätykseen

Koulun alakerrassa on jo purettu seiniä ja lattioita. Myös koko savinen pohja on tuomittu purettavaksi. Maa-aines kuormataan pikku traktoriin, ajetaan ulos rakennuksesta ja lajitellaan pihalla.

- Kaikki menee eri lavoihin, ne lajitellaan jo täällä työmaalla tarkasti ja kuljetetaan sitten hyötykäyttöön,  summaa Ämmälä.

Purkutavarasta vähintään 85 prosenttia pitää määräysten mukaan kierrättää.

Säädelty ala, mutta harmaa talous rehottaa

Ala on hyvin säädeltyä. Silti alalla toimii hyvin sekalainen seurakunta, ja harmaa kilpailu on tuttua myös nuorelle yrittäjälle.

- Suurin ongelma on suuresti rehottava harmaa talous ja pimeän työvoiman käyttö. Se harmittaa eniten. Minä maksan kaikki niin kuin kuuluu ja toinen yritys ei maksa kuin puolet. Sellaisesta tulee väkisinkin tuntihinnalle eroa, noin 50 prosenttia välittömästi, tuskailee Ämmälä. Hän toivoo, että tarkastajat näkyisivät työmailla useammin.

- Enemmän tarkistuksia työmaille ja yksityiskohtaisempaa perehtymistä työntekijöiden ja firmojen paperiasioihin, vaatii Ämmälä. Hänen mukaansa valvonta on vieläkin retuperällä.

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä