Velkakriisi |

Katainen haukkui Tuomiojan arviot EU:n taloussopimuksesta

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tyrmää ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) näkemyksen, että euroalueen talouskuria vahvistava sopimus olisi tarpeeton tai jopa vahingollinen. Tuomioja kirjoitti blogissaan, että Suomen tulisi vastustaa sopimusta tai jäädä sen ulkopuolelle. Tuomioja jatkoi puheitaan talouslehti Financial Timesin tiistaisessa haastattelussa.

 Jyrki Katainen
Video
Pääministeri Jyrki Katainen moittii ulkoministeri Erkki Tuomiojan irtiottoa hallituksen eurolinjasta. Tuomioja ilmoitti blogissaan sekä talouslehden haastattelussa vastustavansa tekeillä olevaa EU:n taloussopimusta. Kataisen mukaan Suomi on taloussopimuksessa mukana eikä ulkoministerin kanta edusta hallituksen linjaa.

Kataisen mielestä Tuomioja antaa vääriä lausuntoja Suomen linjasta.

- Olisi toivottavaa, että hallituksen ministerit eivät ainakaan ulkomaille puhuisi hallituksen linjasta poikkeavia kantoja, koska sitten meillä muilla on ylimääräistä työtä kertoa, että tämä mielipide ei edusta Suomen hallituksen kantaa, Katainen huomautti.

Kataisen mukaan Tuomiojan näkemykset ovat yksityisajattelua. Hänen mukaan taloussopimuksella vahvistetaan euron ja Euroopan talouden pohjaa.

- Ulkoministeri Tuomiojan blogi ja tämänpäiväinen Financial Timesin haastattelu ei edusta hallituksen kantaa. Se on hänen yksityisajatteluaan ja olen hänen kanssaan täysin eri mieltä. Suomi on ollut halukas lisäämään talouskuria, vaatinut sitä muilta ja on halukas myös itse sitoutumaan tiukkoihin taloudellisiin sopeutustoimiin, ihan yhteisen edun ja oman etumme nimissä, Katainen huomautti.

EU:n talouskuria kiristävä ja talousunionia rakentava sopimus on määrä allekirjoittaa maaliskuussa. Ulkopuolelle jäi kuitenkin Britannia, ja sopimuksesta kiistellään muuallakin.

Suomessa sopimukseen tarvitaan eduskunnan hyväksyntä. Sopimusta vastustava Tuomioja arvelee olevansa samaa mieltä kuin eduskunnan enemmistö.



"Vastuita ei tarvitse kasvattaa"

Kataisen mukaan myöskään Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n kasvattamiseen ei ole tarvetta. Kasvattamisen tarpeesta alkoi keskustelu sen jälkeen, kun luokituslaitos Standard & Poor's laski ERVV:n luottoluokitusta eilen maanantaina.

Katainen sanoo, että ERVV:n nykyisellä rahamäärällä pärjätään hyvin siihen asti kunnes pysyvä vakausmekanismi astuu voimaan.

Katainen pitää mahdottomana ajatusta, että vain neljä ylimmän luottoluokituksen euromaata lisäisi vastuitaan muiden hyväksi. Kataisen mukaan se ei olisi poliittisesti mielekästä eikä siihen ole tarvetta.

Kataisen mukaan luottoluokittajien toimille ei pidä antaa liikaa painoarvoa.

- Todellinen elämä kulkee jalat maassa enemmän kuin luottoluokittajat tällä hetkellä, sanoo Katainen.

- Markkinatoimijat ovat alentaneet Italian ja Espanjan korkoja vaikka luottoluokittajat ovat alentaneet näiden maiden luottokelpoisuutta. Kaikkeen kannattaa suhtautua tervettä järkeä käyttäen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä