Talous |

Katainen: Kolme ydinvoimalalupaa olisi todellinen ympäristöteko

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan kolmen uuden ydinvoimalaluvan myöntäminen Suomeen olisi todellinen ympäristöteko. Katainen peräänkuuluttaa Savon Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan Suomeen ydinenergian omavaraisuutta.

Kuva: YLE

Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen laskeskelee, että kolme myönnettyä ydinvoimalan rakennuslupaa ei tarkoittaisi saman tien kolmea uutta voimalaa.

- Kannattavin hanke käynnistyisi ensin. Nyt ei saa katsoa vain kymmenen vuoden päähän, Katainen sanoo.

Kataisen mukaan yksi ydinvoimala tarvittaisiin jo korvaamaan Suomen nykyinen sähköntuonti Venäjältä. Lisäksi hän muistuttaa, että kaksi Fortumin reaktoria tulee lähitulevaisuudessa käyttöikänsä päähän. Fortum voisi korvata niiden tuotannon yhdellä nykyaikaisella voimalalla, valtiovarainministeri pohtii.

- Kolme lupaa nyt tarkoittaisi, että meillä olisi muutaman vuosikymmenen päästä maksimissaan kuusi reaktoria nykyisen viiden sijasta. Lisäksi olisimme lopettaneet yhden ydinvoimalan verran tuontia Venäjältä, Katainen arvioi.

Kataisen mukaan ydinenergia ei tarvitse senttiäkään veronmaksajien rahaa, vaan päinvastoin se helpottaa sähkölaskujen nousupaineita. Kataisen kirjoituksessa todetaan myös, että kokoomus kannattaa joka tapauksessa myös uusiutuvan energian tuntuvaa lisäystä. Hänen mukaansa tuulivoima, bioenergia ja vesivoima kustannetaan kuitenkin suomalaisten kasvavina veroina tai entisestään kohoavina energiamaksuina.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä