Katainen kuunteli huolestuneita salolaisia
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on keskustellut Salossa Nokian tilanteesta. Salon matkapuhelintehdas suljetaan, ja kaupunki tarvitsee lisää tukitoimia.
Iltapäivän aikana Katainen keskusteli Salon kaupungintalolla kaupungin johdon kanssa. Mukana oli myös työministeri Lauri Ihalainen (sd.) ja edustusta Nokian Salon-tehtaalta. Kansanedustajista paikalla olivat salolainen Katja Taimela (sd.) ja turkulainen Petteri Orpo (kok.).
Nokia ilmoitti viiikko sitten, että se sulkee matkapuhelintehtaan Salossa ja vähentää 850 työntekijää. Salo on ilmaissut huolensa valtiovallan suuntaan Nokian ilmoituksen johdosta. Valtiovallalta odotetaan lisää tukitoimia Salon lohduttomalta tuntuvaan tilanteeseen.
Erityistoimet koulutus- ja tukipaketteineen aloitettiin Salossa jo keväällä, kun tuli tieto tuhannen nokialaisen irtisanomisesta. Lisäirtisanomiset tietävät sitä, että kohta jo joka viides työikäinen salolainen on työtön. Myös miljoonien lovi verotuloihin kouraisee kaupunkia.
Torstaina Katainen vierailee Oulussa, johon myös Nokian ilmoittamat vähennykset kohdistuvat. Nokia kertoi viime viikon torstaina, että se irtisanoo Suomesta 3700 työntekijää. Globaalisti matkapuhelinyhtiöstä vähenee kymmenentuhatta työpaikkaa.
